24.2.2021 klo 08:32
Uutinen

Itä-Suomen yrittäjäjärjestöt ja kauppakamarit mukana Saimaa-ilmiössä: ”Saimaa-ilmiö on elinvoimateko”

Itäisen Suomen yrittäjäjärjestöt ja kauppakamarit ovat mukana Saimaa-ilmiössä, jossa haetaan Savonlinnaa ja samalla koko Saimaan aluetta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodeksi 2026.

Saimaa-ilmiön 10-henkinen tiimi viimeistelee parhaillaan hakukirjaa, joka palautetaan 23.4. Yksi tärkeä osa kirjan sisältöjä ovat alueen toteutusvalmius ja eri sektoreiden välinen yhteistyö. Useat Itä-Suomen kunnista ovat viime viikkoina tehneet päätöksen lähteä lisärahoituksella mukaan Saimaa-ilmiöön, mikäli titteli saadaan. Yhteistyö-kutsukirje lähtee pian postiin myös alueen yrityksille.

”Kulttuuripääkaupunkihankkeilla on tutkitusti suuri vaikutus alueelle. Vuosi 2011 toi Turkuun ja Varsinais-Suomeen noin 260 miljoonaa euroa. Jo kandidaattivaihe tässä kisassa luo usein yhteenkuuluvuutta ja arvopohjaisia yhteistyönpaikkoja elinkeinoelämän ja kulttuuritoimijoiden välille,” kertoo Saimaa-ilmiön hankejohtaja Sari Kaasinen.

Yhteistyösuunnitelmat yrittäjäjärjestöjen ja kauppakamareiden kanssa ovat tuoneet mukanaan uusia ja innostavan konkreettisia avauksia, joista tullaan kevään aikana ja kisan edetessä kertomaan tarkemmin.

”Saimaa-ilmiö on elinvoimateko. Se tuo alueelle uusia kävijöitä ja vahvistaa ostovoimaa. Haluamme rohkaista jokaista yritystä tarttumaan tähän mahdollisuuteen miettimällä, miten Saimaa-ilmiö voisi näkyä omissa tuotteissa ja palveluissa,” kertoo Etelä-Savon Yrittäjien aluejohtaja Niina Kuuva.

Kävi itse kulttuuripääkaupunkikisassa miten tahansa, päästään yhteisiä Saimaa-ideoita toteuttamaan joka tapauksessa esimerkiksi Saimaan kulttuurin unelmavuosien aikaan, joita vietetään Mikkelissä vuonna 2022, Joensuussa 2023, Lappeenrannassa 2024, Kuopiossa 2025 ja Savonlinnassa 2026.

”Saimaa-ilmiö rakentaa vahvaa itäsuomalaista yhteistyötä elinkeinoelämän, kulttuurin, matkailun ja kansalaisten välille sekä edistää alueen kansainvälistä vetovoimaa. Lisäksi vastuullinen ja kestävä brändäys Saimaan ympärille sekä yhdessä tekeminen edistävät niin elinvoiman kasvua, kehittämistä kuin luontoarvoja,” korostaa Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Kaija Savolainen.

Saimaa-ilmiön verkkosivuilla on yrityksille oma sivu, josta voi lukea aiheesta lisää ja tilata materiaalia, jolla osoittaa olevansa mukana kannustamassa Saimaa-ilmiötä kohti Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden titteliä. Eurooppalainen asiantuntijaraati tekee päätöksen 2.6.2021.

Haluatko yrityksesi mukaan?

Lue lisää:PDF iconsaimaailmio_yrityskirje.pdf

Mukana Saimaa-ilmiössä:

Etelä-Savon Yrittäjät
Etelä-Savon kauppakamari
Savon Yrittäjät
Kuopion alueen kauppakamari
Etelä-Karjalan Yrittäjät
Etelä-Karjalan kauppakamari
Pohjois-Karjalan Yrittäjät
Pohjois-Karjalan kauppakamari

Lisätietoja:

Sari Kaasinen, sari.kaasinen@savonlinna.fi, puh: 050 355 4494
Niina Kuuva, niina.kuuva@yrittajat.fi, puh: 040 731 1686
Kaija Savolainen, kaija.savolainen@kuopiochamber.fi, puh: 040 514 8784