Etsi

Järjestö

Yrittäjä, tiedätkö miten kuntasi palvelee yrityksiä?

Suomen Yrittäjät kysyy joka toinen vuosi jäseniltään heidän näkemyksiä kuntien elinkeinopolitiikasta. Tämä Elinkeinopoliittinen mittaristo -kysely käynnistyi nyt helmikuun puolivälissä: Suomen Yrittäjien kaikki jäsenet saivat helmikuussa s-postilla vastauslinkin kyselyyn. Se sähköposti kannattaa avata ja kyselyyn vastata!

Kyselyssä yrittäjät arvioivat, mihin suuntaan kunnan elinkeinopolitiikka on kehittynyt esimerkiksi hankinnoissa, oppilaitosyhteistyössä, päätöksenteossa ja yrityspalveluissa viimeisen kahden vuoden aikana. Tulokset julkistetaan toukokuussa  Kunnallisjohdon seminaarissa Tampereella. 

Aiempina vuosina kysely on paljastanut, että asukasmäärältään pienissä alle 10 000 asukkaan kunnissa yrittäjät ovat olleet keskimääräistä tyytyväisempiä elinkeinopolitiikkaan. Yleensä tämä kertonut sitä, että näissä kunnissa toimijat tuntevat toisensa hyvin ja tekevät tiivistä yhteistyötä. Näin esimerkiksi meillä Juvalla; järjestämme kaksi kertaa vuodessa yhdessä kuntapäättäjien kanssa elinvoimaseminaarin.

Monessa kunnassa ja kaupungissa on juuri päivitetty uudet strategiat tuleville vuosille. Kuntastrategioihin kannattaa myös tutustua lähemmin. Huomionarvoista on, että kuntastrategiat ja elinkeinopoliittiset tavoitteet on jalkautettu osaksi kunnan jokaisen työntekijän arkea.

Suomen Yrittäjät edustaa yli kolmannesta maamme noin 283 000 yrityksestä. Toivottavasti mahdollisimman moni yrittäjä vastaa tähän kyselyyn ja toisaalta mahdollisimman moni kunta hyödyntää kyselyn arvokkaita tuloksia. Yksi hyvä keino on parhailta oppiminen: jalostetaan hyvät käytännöt entistä paremmiksi omassa kunnassa.

Mitä paremmin kunta ja maakunta pystyvät valjastamaan resurssinsa palvelemaan yrityksiä, sitä enemmän yritykset työllistävät, maksavat veroja ja luovat uusia palveluita. Elinvoimainen kunta on siis yritysmyönteinen.

Jaana Kärkkäinen
varapuheenjohtaja
Etelä-Savon Yrittäjät

 

 

 

Jäsenedut tästä