17.9.2018 klo 13:22
Uutinen

Yrittäjän kumppani – keskusteleva, mahdollistava ja palveleva kunta

Yrittäjien mielestä Puumala on Etelä-Savon paras kunta yrittää. Tähän tulokseen tuli Elinkeinopoliittinen mittaristokysely 2018, johon vastasi kolmisensataa maakuntamme yrittäjää. Yrittäjillä oli mahdollisuus antaa kyselyn kautta palaute omaan kuntaansa siitä, missä on onnistuttu ja missä olisi kehittämisen varaa – meidän yrittäjien mielestä. Oletteko hyödyntäneet Elinkeinopoliittisen mittaristokyselyn tuloksia omassa kunnassanne?

Etelä-Savon kunnat olisivat paljon parempi paikka yrittää, kun kuntiemme hankintapolitiikka ja päätösten yrityslähtöisyys olisi kunnossa. Vastausten perusteella maakuntamme sijoittui vasta 12. parhaaksi maakunnaksi yrittää. Pohjois-Karjala arvostettiin Suomen parhaaksi ja Päijät-Hämeen heikoimmaksi maakunnaksi yrittää.

Elinkeinopoliittisen mittaristokyselyn tulokset julkistettiin Kunnallisjohdon seminaarissa Tampereella toukokuussa. Jo 8. kerran yrittäjät arvioivat kuntansa elinkeinopolitiikkaa osa-alueittain. Etelä-Savon alueella tulos oli 6,5 eli tyydyttävä. Maakuntamme kuntien väliset erot ovat huimia.

Yrittäjien näkemyksen mukaan elinkeinopolitiikan tärkeimmät osa-alueet ovat kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys, elinkeinotoimen tai vastaavan toiminta sekä elinkeinopolitiikka ja sen resurssit. Kunnan päätöksenteko, yritysten näkökulmasta, ei ole avointa ja nopeaa. Kunta ei kuuntele yrittäjiä tehdessään päätöksiä eikä kunnissa oteta huomioon yritysvaikutuksia päätösten valmistelussa.

Mitä me voisimme tehdä, että Etelä-Savosta Suomen yrittäjäaktiivisimmasta maakunnasta Suomen parhaan maakunnan yrittää?

Aloittamalla siitä, että muokkaamme ajatusmaailmaamme rajoittamisesta innostamiseen ja palkitsemiseen. Kuntien tehtävä ei ole ”sotkea” markkinoita vaan avata markkinaa ja auttaa yrityksiä pärjäämään.

  • hankintaosaamista lisätään niin yrittäjille kuin tarjousten pyytäjille – hyvää hankintapolitikkaa ei ole se, että ostetaan vain oman kylän yrityksiltä. Mutta se on, että mahdollisimman moni yritys voi tarjota ja kokonaisuudet ovat riittävän pieniä.
  • yhteistyötä oppilaitosten suuntaan lisätään
  • kehitysyhtiöillä ja kuntien elinkeinotoimijoilla on vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia yrityksissä, vain noin puolet vastanneista on tehnyt yhteistyötä heidän kanssaan

Me yrittäjäjärjestönä haluamme pitää maakuntamme elinvoimaa yllä – me emme pysty tekemään sitä yksin vaan tarvitsemme siihen kuntiemme tuen. Me vaikutamme, verkostoidumme ja vahvistamme yrittäjien ja kuntien välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä. Meillä on täydet mahdollisuudet nostaa profiiliamme pienenä ketteränä ja kokeilevana maankuntana. Me tarvitsemme kasvua, tavalla tai toisella!

Nina Rasola

P.S Olethan huomannut Etelä-Savon Kunnallisjohdon seminaarikutsun – ke 10.10 klo 12-16 on hyvä tilaisuus keskustella ja tehdä uusia avauksia