Mikkelin yhteistyökumppanit
31.10.2020 klo 20:04
Uutinen

Relanderin Ponitalli on Vuoden yritys Mikkelissä

Vuoden 2020 Mikkelin Vuoden yritys on Relanderin Ponitalli. Relanderin Ponitalli on ratsastuskoulu, jonka yrittäjänä on toiminut vuodesta 1992 Kirsi Relander.

– Olemme hyvin perinteinen ratsastuskoulu, joka on keskittynyt klassisen ratsastuksen opetukseen, Kirsi Relander kertoo.

Ratsastuskoulussa on tällä hetkellä yhteensä 25 ponia ja hevosta, joilla annetaan asiakkaille tuntiopetusta. Asiakkaat ovat iältään 3–75-vuotiaita ratsastuksen harrastajia.

Relanderin ponitalli työllistää yrittäjän lisäksi tällä hetkellä täysipäiväisesti reilut kolme ihmistä. Viikkotasolla Relanderin ponitallilla ratsastetaan reilut 200 tuntia.

Mikkelin yrittäjien hallitus nostaa palkintoperusteissaan esiin, että Relanderin ponitalli on pitkään toiminut yritys, jossa on jo vuonna 1992 tehty onnistunut sukupolvenvaihdos. Yritystä on kehitetty määrätietoisesti, ja uusia toimintatapoja on luotu erilaisten matkalle sattuneiden kriisien aikana.

Yritys on hyvissä voimissaan ja se on pystynyt tulokselliseen toimintaan.

– Lisäksi merkittävää on, että Relanderin ponitalli on liikuttanut varmaankin satoja, ehkä jopa tuhansia, mikkeliläisiä lapsia ja aikuisia, ja ohjannut heitä hyvän harrastuksen pariin, sanoo Mikkelin Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Jari Somero.

Kirsi Relander on otettu Vuoden yritys -palkinnosta.

– Tunnustus tuntuu tosi hienolta, ja myös se, että niin sanottu pehmeän alan yritys huomioidaan. Ratsastuskoulun yrittäjän työ on kovaa, mutta hirmu kivaa ja monipuolista. Se ei ole vain työtä vaan antaa itselle paljon enemmän.

Ponitallin perusti aikoinaan Kirsi Relanderin isä, joka aloitti yrityksen ponien kasvatuksella. Kirsi Relander on puikkoihin astuttuaan kehittänyt tallin ratsastuspalveluita.

– Ilmoitin jo 13-vuotiaana, että meillä aletaan pitää ratsastusleirejä, eli polte yrittäjyyteen ja tähän uraan on selvästi ollut tosi kova.

Mikkelin Yrittäjät palkitsee perinteisesti vuosittain ansioituneen mikkeliläisen yrityksen tai yrittäjän Mikkelin Vuoden yritys -palkinnolla.