20.1.2018 klo 20:44
Uutinen

Hotel & Spa Resort Järvisydän on Etelä-Savon Vuoden Yritys 2017

Etelä-Savon Yrittäjien, kauppakamarin, maakuntaliiton sekä Finnveran ja Fennian edustajista koostuva raati on valinnut Hotel & Spa Resort Järvisydämen maakunnalliseksi Vuoden yritykseksi.

Valinnan perusteena on, että yritys on määrätietoisesti laajentanut liiketoimintaansa ja riskejä kaihtamatta tehnyt mittavia investointeja merkittävän järviluontomatkailukeskittymän rakentamiseksi. Yritys tekee esimerkillistä yhteistyötä muiden alueen yrittäjien kanssa ja Järvisydämen liiketoiminnan vaikuttavuus on laajaa kaikilla mahdollisilla mittareilla. Järvisydämen liiketoiminta on myös linjassa Etelä-Savon maakuntastrategian kanssa, nojautuen metsään, veteen ja lähiruokaan.

Jo kolmannessa sukupolvessa toimiva perheyritys on kasvanut tasaisesti ja nykyisin Markus Heiskasen johdossa oleva Järvisydän työllistää oman perheen lisäksi noin 158 palveluntuottajaa. Järvisydän on käytännössä monen yrityksen matkailukeskittymä, joka tarjoaa jatkuvasti lisääntyviä työmahdollisuuksia pienyrittäjille. Maaliskuussa avatussa uudessa kylpylässä toimii useita yrittäjiä, joista peräti 70 % on yksinyrittäjiä. Järvisydän onkin merkittävä tekijä nuorten ja naisten työllistäjänä.

Järvisydämen oman hotellin ja huviloiden kapasiteetti on nyt 178 vuodepaikkaa ja Oravista löytyy tarvittaessa 250 vuodepaikkaa lisää. Järvikylpylä avattiin viime maaliskuussa ja sen myötä Järvisydämen toiminta on nyt aidosti ympärivuotista. Kylpylän ansiosta käyttöaste on noussut ja asiakkaita käy tasaisesti kaikkina viikon päivinä, joten aiempi painotus loppuviikkoon on muuttunut.

Maan vanhin järvikansallispuisto Linnansaari on tärkeä ja vetovoimainen järviluontomatkailukohde ja sinne suuntaavien retkien lisäksi Järvisydän tarjoa erilaisia aktiviteetteja jokaisena vuodenaikana. Joulunaika lasketaan Järvisydämessä omaksi matkailusesongiksi. Järvisydämessä paikallisuus on tärkeää ja aktiviteettien tarjonnassa käytetään ensisijaisesti paikallisia palveluita.

Paikallisten asukkaiden merkitys Järvisydämen toiminnan peruskannattavuuteen on suuri ja he ovatkin ottaneet Järvisydämen omakseen. Maakunnallisten yritysten tuki on myös merkittävä, kun monet niistä järjestävät kokouksiaan, tyky-päiviään ja erilaisia juhlia Järvisydämessä. Yrityksillä on suuri merkitys myös kansainvälisen markkinoinnissa, koska viestivät paikasta ulkomaille omien sidosryhmiensä kautta.

Nykyisin asiakkaat tulevat monista eri kanavista ja Järvisydämen palveluita käyttävät yritysten ja järjestöjen lisäksi perhejuhlia järjestävät yksityiset ihmiset. 40 prosenttia vierailijoista on ulkomaalaisia, joista suurin osa tulee Saksasta, sitten Sveitsistä ja kolmanneksi eniten väkeä tulee Venäjältä.

Heiskanen näkee tulevaisuuden toiminnan verkostoituvan entistä enemmän, ja digitalisaation merkitys on suuri. Jo nyt suuri osa matkoista ostetaan verkosta ja nykyiset matkailijat hakevat ennakkoon tietoa alueen palveluista. Nykyaikainen matkailija haluaa entistä enemmän yksilöllisiä elämyksiä.

Heiskasen mielestä Etelä-Savo on hyvä paikka yrittää. Sopivan pienellä alueella on helppo rakentaa verkostoja ja yhteistyö julkisen sektorin kanssa toimii hyvin. Matkailuyrittäminen ei Heiskasen mielestä ole kultakaivos vaan enemmän elämäntapa ja intohimo kehittää omaa kotipaikkaa. Menestyminen elinkeinossa edellyttää jatkuvaa kehittymistä ja yrityksen pitää tietää, missä milloinkin mennään.

Alati vahvistuva ekologisuuden ja kestävän kehityksen trendit ovat tärkeitä Järvisydämen toiminnassa. Yrityksessä hyödynnetään uusinta teknologiaa mahdollisimman ekologisen toiminnan aikaansaamiseksi. Tavoitteena on olla maailman ekologisin matkailukeskus, jossa hyödynnetään uusiutuvaa energiaa, kuten maalämpöä ja aurinkovoimaa – ja liikkumisen tulevaisuus on sähköautoissa.

Lisätiedot: Markus Heiskanen (Toimitusjohtaja) 050 518 0800