Etusivu > Asiasanat

Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Hämeen Uusyrityskeskus

Yrittäjyys
Äiti ja tytär palkittiin Hämeen Uusyrittäjinä 2019. Toiminimellä 2015 perustettu yritys pokkasi palkinnon torstai-iltana Hämeen Uusyrityskeskuksen syyskokouksen yhteydessä järjestetyssä palkintotilaisuudessa.
Yrittäjyys
Vuoden viisi ensimmäistä kuukautta poiki 368 uutta yritystä Kanta-Hämeeseen. Lopettaneita puulaakeja oli samaan aikaan 225, joten maakunnan yritysmäärä kasvoi 143. Suhteellisesti eniten uutta yrityskantaa kasvattivat Loppi ja Janakkala.
Uusyrityskeskusten yritysneuvonnan kautta perustettiin tämän vuoden tammi-kesäkuussa kuusi prosenttia enemmän yrityksiä kuin vuosi sitten vastaavalla ajanjaksolla. Eniten yrityksiä perustivat 26­−30-vuotiaat.
Yrittäjyys
Uusia yrityksiä perustetaan jopa viime vuotta vilkkaampaa tahtia. Vuonna 2016 perustamisvauhtiin antoi piristysruiskeen starttirahojen loppuminen vuonna 2015.