Etusivu > Asiasanat

Etsi

Hämeenlinna

Järjestö
Lammin Yrittäjät saivat puheenjohtajakseen nuoren konkarin sekä kolme uutta hallituksen jäsentä. Yrittäjäyhdistys on yksi Hämeenlinnassa toimivista viidestä paikallisyhdistyksestä. Reilusti yli sadan jäsenyrityksen mandaatilla se on pitäjän merkittävin elinvoimaan vaikuttava taho.
Yrittäjyys
Hämeenlinnalainen 3D-tulostamiseen erikoistunut Delva Oy on saanut konepuistohankkeensa ensimmäisen vaiheen valmiiksi Moreenin teollisuusalueella.
Raha
Hämeenlinnassa heinäkuussa järjestetyn megakonsertin talousvaikutus alueelle ilman pääsylippuja oli noin 5,4 miljoonaa euroa, josta tapahtuma-alueen ulkopuolella käytettiin noin 2,4 miljoonaa euroa.
Kunta
Jätteenkuljetuksesta tuli kunnallista toimintaa lokakuun alussa Hattulassa ja osassa Hämeenlinnaa. Muutoksen myötä palvelutaso on laskenut, osa kiinteistöistä on jäänyt ilman palvelua. Kunnallinen jätehuoltoyhtiö on sälyttänyt vastuuta vaikeuksista asiakkaille. Syyttävä sormi on osoittanut myös paikallisten yritysten suuntaan.
Yrittäjyys
Hämeenlinnassa järjestetään jälleen suosittu pimeän kaupan ilta perjantaina 28. syyskuuta. Kaupoissa ja liikkeissä on pimeitä tarjouksia ja jatkettuja aukioloja. Ravintolat palvelevat tapahtuman teeman mukaisesti kauhua tuntien.
Hyvinvointi
Hämeenlinnan Teatterissa on tulossa ensi-iltaan rikosten kuningattareksi kutsutun Agatha Christien kirjoittama salapoliisitarina Kahvi mustana. Esityksen ensi-ilta on ensi perjantaina.
Hyvinvointi
Hämeenlinna on syyskuun lopussa luontoliikkujien kohtaamispaikka. Evo Trail Weekend 21.-23.9. kokoaa Evon syyskuiseen metsään niin patikoijat, polkujuoksijat, maastopyöräilijät kuin yrittäjätkin.