Etusivu > Asiasanat

Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Tammela

Kunta
Kuntien taloushallinto on ollut tiiviisti niiden omassa hoidossa. Tammelan kunta avaa uria Hämeessä ja kilpailuttaa palkkahallintonsa. Kilpailutus alkanee toukokuun alussa ja valitun palvelun tuottajan tulisi aloittaa lokakuussa.
Yrittäjyys
Vuoden viisi ensimmäistä kuukautta poiki 368 uutta yritystä Kanta-Hämeeseen. Lopettaneita puulaakeja oli samaan aikaan 225, joten maakunnan yritysmäärä kasvoi 143. Suhteellisesti eniten uutta yrityskantaa kasvattivat Loppi ja Janakkala.
Kunta
Tammelan yrityskoordinaattori Heidi Loukiainen on ehtinyt jo muuttaa lyhyen yrityskoordinaattorina työskentelynsä aikana. Saman käytävän varrella on tiloja tarjolla yrittäjille.
Kunta
Kylmä totuus paljastui, kun kysyttiin ulkopaikkakuntalaisten tietämystä Tammelasta. Vastaajista kaksi kolmesta (64 %) ilmoitti, ettei heillä ei ollut mitään mielikuvia.
Kunta
Kuka tuntee Tammelan? Tammela haastaa Suomi 100 vuotta -hengessä ihmiset jakamaan kokemuksensa ja fiiliksensä Tammelasta. Samalla Tammelassa lähtee liikkeelle kunnan tunnettuuteen ja brändimielikuvaan liittyvä kartoitus.