Etsi

Oman itsensä pomo - viisi oppia ekasta vuodesta

Jos olisin älynnyt veloittaa kympin jokaisesta ”ihailen niin päätöstäsi lähteä yrittäjäksi, se on kyllä hienoa” olisin tienannut ihan mukavan lomareissun verran euroja tililleni. Ja jos olisin pyytänyt saman verran jokaisesta; "minäkin olen miettinyt, mutta en oikein voi"-kommentista, olisin netonnut jo ihan kivasti.

Minä kuitenkin ajattelin, että minä voin. Ensimmäinen vuoteni yrittäjänä on takana. On se ollut hienoa, kyllä vain. Ja välillä pelottavaa ja ärsyttävää. Eniten kuitenkin hienoa, innostavaa ja mahtavaa. Mun juttu, kyllä! Sipilisti on yritykseni, josta olen hitusen ylpeäkin.

Olen vuodessa oppinut enemmän kuin pitkään aikaan. Olen onneksi malttanut rakentaa tekemistäni ja painotuksiani rauhassa, ja näyttääkin siltä, että ne ajatukset, joilla lähdin liikkeelle ovat sekä kirkastuneet että muuttuneet. Minä haluan auttaa asiakkaitani uusiutumaan, koska uusiutuminen on elossa säilymisen ehto. Se muuten koskee myös minua.

Halusin miettiä, mitkä asiat ovat auttaneet minua onnistumaan ensimmäisen vuoden aikana, ja jotka ovat varmasti toimintatapani ydintä myös jatkossa. Ehkä tästä pohdinnasta on apua myös sinulle?

1- Johda itseäsi, tietoisesti

Yrittämisessä se, miten johdat itseäsi ja omaa tekemistäsi, todellakin mitataan. Tavoitteet kirkkaiksi koko vuodelle, jokaiselle kuukaudelle, jokaiselle viikolle ja päivälle. Huolehdi siitä, että yhtä aikaa teet kolmea ulottuvuutta:

Katsot kauemmas eteenpäin: teet myyntiä, hankit osaamista, luot uusia verkostoja.
Pidät yllä eilisen saavutuksia, kontakteja, verkostoja. Olet kiinnostunut ja utelias myös aiemmista asiakkaistasi tai sellaisista aiemmista tahoista, jotka tunnet ja tiedät.
Varmistat, että työpöydälläsi tänään olevat työt ja tehtävät, asiakkaiden toimeksiannot ovat sinulle sen hetken tärkein tehtävä.
Itsensä johtamisessa korostuu myös oman tekemisen suunnittelu. Käynnissä olevat työt, minun tapauksessani prosessien ja työpajojen fasilitoinnit, seminaarien puheenvuorot ym eivät synny itsestään. Huolehdin että kalenterissani on varattuna aikaa suunnitteluun ja valmisteluun. Niin fasilitoinneissa kuin myös coachaamisessa on oltava 100-prosenttisesti läsnä – on varmistettava oma energisyys ja kyky olla läsnä. Väsyneenä tai stressaantuneena se ei onnistu. Kiire on positiivinen adjektiivi niin kauan kun koen, että minä hallitsen kiirettä – kiire ei hallitse minua.

On minun vastuullani, että pystyn tarjoamaan asiakkaalle parhaan minusta.


2. Koputa ovia, joita et ole koskaan vielä avannut

Olisi niin helppo toimia ennestään tutuissa maailmoissa, tuttujen organisaatioiden ja tyyppien kanssa! Mutta miten pian se maailma onkaan koluttu ja nähty? Ja pyörimällä samassa kehässä on riskinä itsensä toistaminen, samojen ajatusten tarjoaminen päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Kuka sellaista asiantuntijaa kaipaa? Siksi on välillä mietittävä, minkä sellaisen oven taakse menen koputtamaan, jonka takaa en tunne ketään enkä mitään. Joskus ovet eivät aukea, mutta ei se mitään. Joku toinen kyllä aukeaa. Ja aina kun ovi on auennut, on omakin ajatteluni kehittynyt ja muuttunut.

3. Tiedä vahvuutesi ja tunnista, mitä et vielä osaa

Kaikkea ei tarvitse eikä voi osata, mutta on oleellista tunnistaa mitä on osattava, jotta voin onnistua omassa työssä. Kehitä osaamistani erityisesti niillä alueilla, joilla näet vaikutusta tulokseen ja jotka kiinnostavat sinua. Osaaminen ja verkostot ovat arvokkain pääomani, siksi niihin on uskallettava myös investoida. Osaamista olen kehittänyt kouluttautumalla lisää, lukemalla ja linkittymällä uusiin verkostoihin. Mahdollisuuksista on runsaudenpula, kaikkea kiinnostavaa on tarjolla. Yritän ratkaista asioita tavoitteitteni kautta; mikä auttaa minua onnistumaan paremmin ja tarjoamaan asiakkailleni parempaa lisäarvoa? Verkostot ovat minulle elintärkeät; kun on olemassa joukko ihmisiä, joille voi soittaa, joilta voi kysyä tai joiden kanssa voi ajatella ääneen, on moni asia helpompaa. On myös kiva huomata, että voin välillä itsekin auttaa toisinpäin.

4. Siedä epävarmuutta

Työtilanteeni näyttää hyvältä - jos katsoo kalenteria kuukauden, parin päähän. Mutta kolmen kuukauden päästä kalenterissa on vain muutamia merkintöjä. Ja jollain oudolla tavalla sekin näyttää hyvältä. Päätökset toimeksiannoista tulevat myöhään ja toisaalta asiakas toivoo että niihin voi tarttua nopeasti. On siedettävä sitä, ettet oikein tiedä, mitä teet ja miten kalenterisi täyttyy parin kuukauden päästä. Itselläni se on täyttynyt mukavasti, mutta se, että sinulla on paljon töitä, vaatii paljon töitä. Jos et kestä epävarmuutta, ei tälle polulle kannata astua. Mutta jos juuri se on yksi draiveri, joka saa sinut tekemään enemmän ja paremmin, anna mennä.

5. Valitse oikein

Valitse oikein liittyy oman osaamisen ja vahvuuksien tunnistamiseen sekä kehittämistarpeiden tiedostamiseen. Tuntuu ehkä hullultakin, mutta kaikkeen mahdolliseen en ole lähtenyt mukaan tai antanut pyydettäessäkään tarjousta. Jos arvioin, että työn toteuttamiseen liittyy iso riski siihen, että liikun heikoilla jäillä osaamiseni suhteen, pitää uskaltaa sanoa ei. Jos lyhyellä positiivisella voitolla saattaa olla pitkä negatiivinen seuraus, ei kannata riskeerata. Silti riskejäkin pitää uskaltaa ottaa, mutta tietoisesti. Niitäkin olen ottanut. Riskit, haasteet ja vaikeudet kehittävät.

5 + 1 Pidä huoli itsestäsi, uskalla ottaa rennosti

Yksinyrittäjänä se, että minä olen kunnossa, terveenä ja motivoituneena on oleellinen asia. Päiviä on helppo venyttää, lähteä moneen kiinnostavaan mukaan, uppoutua asioihin, innostua… Kliseiset liikunta, uni ja ravinto ovat peruspilareita, joista täytyy pitää kiinni. Kun on hetki aikaa ottaa rennosti, nostaa jalat pöydälle ja tarttua kirjaan, se kannattaa käyttää eikä tuntea siitä huonoa omaatuntoa.

Mitä sitten teen?

Olen johtamisen kehittämisen asiantuntija ja coach. Minua kiinnostavat uusiutuminen, toimintaympäristön muutos ja ihmiset. Miten saadaan ihmisistä paras mahdollinen esiin? Asiakkaani tulevat laajasti eri sektoreilta; julkishallinnosta, järjestöistä ja yrityksistä. Esimerkkeinä strategiatyöt, sparraus ja coaching. Fasilitoin myös paljon yksittäisiä työpajoja ja seminaareja. Lupauksenani on ”Puhutaan siitä, mistä täytyy puhua – ei vain siitä, mistä haluatte puhua.” Uskon siihen, että ratkaisu löytyy ihmisiltä itseltään.

Hämeen Yrittäjien neuvontarenkaan ja yhteistyökumppaneiden asiantuntijat avaavat ajankohtaisia aiheita.

Sirpa Korkatti

Kirjoittaja on johtamisen kehittäjä ja muutosvalmentaja Sipilisti Oy:ssa ja on Hämeen Yrittäjien neuvontarenkaan jäsen.

www.sipilisti.fi