Etsi

Tervehdys kaikki Kanta-Hämeen yrittäjät!

Olen Milla-Mari Hallikainen, Hämeen ELY-keskuksen tuore vahvistus Kanta-Hämeessä. Aloitin työni Hämeenlinnassa rahoitusasiantuntijana viime vuoden lokakuussa.

Alueen yrittäjät ovat jo alkaneet löytää minut hyvin ja yhteydenottoja tulee päivittäin, mutta runsaista yhteydenotoista huolimatta kysyntää yritysrahoituspalveluillemme voisi Kanta-Hämeessä olla nykyistä enemmän. Yhtenä tavoitteenamme on tehdä palveluitamme tunnetuksi alueen yrittäjien keskuudessa.

Talouden suotuisa kehittyminen ja yritysten positiiviset talousnäkymät lisäävät uskallusta käynnistää erilaisia kehittämishankkeita, mutta meillä riittää työnsarkaa palveluidemme tunnettuuden lisäämisessä.

Hämeen ELY-keskuksella on tarjota Kanta-Hämeen yrityksille rahoitusta ja palveluja kasvuun tähtääviin hankkeisiin ja investointeihin.

Yritysten kehittämisavustus

Yrityksen kehittämisavustus on tarkoitettu pk-yritysten tavanomaisesta liiketoiminnasta poikkeaviin hankkeisiin, jotka tähtäävät kasvuun. Kohderyhmäämme ovat sekä kotimarkkinoilla että maailmanmarkkinoilla kasvua tavoittelevat yritykset.

Kehittämisavustusta myönnetään tuotannollisiin kone- ja laiteinvestointeihin, jolloin tukiprosentti on 10-20 yrityksen koosta riippuen. Lisäksi kehittämisavustuksella rahoitetaan erilaisia kehittämishankkeita, kuten tuotekehitystä, tuotantomenetelmien kehitystä, kansainvälistymistä ja ulkomaan messumatkoja. Näissä kehittämishankkeissa tuki on 50%. Hankkeet voivat myös olla yhdistelmiä erilaisista kehittämiskohteista.

Kehotan ottamaan aivan ensimmäiseksi yhteyttä meihin rahoitusasiantuntijoihin. Voimme yhdessä miettiä tulevan hankkeen sisältöä ja toteutustapaa ennen hakemuksen laatimista. Osaamme opastaa teitä hyvän rahoitushakemuksen laatimisessa sekä tarvittaessa ohjata teidät muiden palveluidemme pariin.

Yritysten kehittämispalvelut

Meillä on Kanta-Hämeessä käytössämme myös valtakunnalliset Yritysten kehittämispalvelut, jotka tarjoavat nopeaa apua yrityksen kasvun ja muutostilanteiden suunnitteluun. Kokonaisuuteen kuuluu analyysi-, konsultointi- ja koulutuspalveluja, joissa meidän kilpailuttamamme asiantuntijat ovat sparraamassa ja auttamassa yritystä liiketoiminnan kaikilla eri osa-alueilla.

Kehittämispalvelut on tarkoitettu pk-yrityksille ja ne ovat oivallinen tapa hakea ulkopuolista näkemystä oman yrityksen kehittämiseen.

Kehittämispalveluissa hakuviidakko, käsittelyajat ja byrokratia on karsittu olemattomiin. Rahoituspäätöksen saa parhaimmillaan muutaman päivän sisällä hakemuksen jättämisestä.

Yritysten kehittämispalvelujen avulla yritys pääsee vaivattomasti selvittämään ja ratkomaan kehittämistarpeitaan. Kehittämispalveluiden kanssa tehdyn yhteistyön jälkeen yrityksen on myös entistä helpompi hakea muita julkisia rahoituksia tai esitellä ideoitaan vaikkapa bisnesenkeleille ja pankeille.

Muut rahoituspalvelut

Kanta-Hämeen voimakkaimmin kansainvälistymiseen tähtäävät yritykset voivat hakeutua myös Team Finland-verkoston palveluihin. Kantahämäläisten yritysten linkkinä Team Finlandiin toimii minun tavoin vastikään Hämeen ELY-keskuksen joukkoihin liittynyt Team Finland koordinaattori Tuomo Kauha.

Kauhan kautta saa tietoa kansainvälistymiseen tähtäävien hankkeiden rahoituksista ja tukipalveluista, joten kannattaa ehdottomasti hyödyntää hänenkin osaamistaan, mikäli kansainvälistyminen on yrityksen suunnitelmissa lähitulevaisuudessa.

Lisäksi Kanta-Hämeessä on paljon maaseutualueeksi luokiteltavaa aluetta ja myös maaseuturahaston yritystuilla on merkittävä rooli alueella.

Rahoitusta ja palveluja siis löytyy kaikenkarvaisten yritysten tarpeisiin!

Minuun kannattaa olla yhteydessä, jos yrityksen kehittäminen ja siihen liittyvät rahoitukset ja palvelut kiinnostavat. Yrittäjän ei kannata jäädä tuskailemaan haasteidensa kanssa yksin, vaan ottaa rohkeasti yhteyttä. Selvitetään yhdessä, minkälaista apua on saatavilla. Olen täällä kantahämäläisiä yrityksiä ja yrittäjiä varten!

 

Milla-Mari Hallikainen
Rahoitusasiantuntija, Hämeen ELY-keskus
0295025171

Hämeen Yrittäjien neuvontarenkaan ja yhteistyökumppaneiden asiantuntijat avaavat ajankohtaisia aiheita.

Milla-Mari Hallikainen

Kirjoittaja on Hämeen Ely-keskuksen rahoitusasiantuntija.