Etsi

Väärin tehty kori

Puhelimeen kilahti tekstiviesti. Kunnallinen terveysasema kysyi asiakaspalautetta: Oliko palvelu ollut hyvää ja minkä arvion asiakas kokemastaan antaisi?Valinnanvapauskokeilu oli tartuttanut julkisen sektorin ilahduttavaan toimintakulttuuriin. Yksityinen kilpailu jamarkkinaehtoisuus oli nostanut asiakkaan keskiöön. Oli soten tulevat ratkaisut mitä tahansa, annettakoon näidenversojen kasvaa ja ajattelun juurtua syvälle hämäläiseen multaan.

Kokeilun aikana hämeenlinnalainen, pistiäisen nimeä kantava yritys, hoiti asiakkaat tehokkaasti ja korkealla asiakastyytyväisyydellä. Vastaavat kokemukset kautta Suomen oli vaikea pala julkisen palvelutuotannon nimeen vannoville. Samat tahot kokivat helpotusta ja vahingoniloa toisen yksityisen konsernin kompasteltua julkisesti. He maalasivat kuvaa, jossa yksittäinen epäonnistuminen alleviivasi koko yksityisen palvelutuotannon vaaran.Ajatuskulun mukaan julkisella puolella virhe on osa prosessia ja viranomaistoimintaa. Yksityisen epäonnistuminen johtuu taasen epäeettisestä voitontavoittelusta.

Tasapaino on jo sanana harmoniaa heijastava. Sitä samaa meidän tulisi hakea tulevaa rakentaessa. Yksityinen palvelu ei ole pahasta eikä julkinen huonoa. Asiakkaalle on tärkeääpalveluiden saatavuus ja laatu. Yhteiskunnan ja veronmaksajan näkökulmasta merkittävää on palveluidenhinta. Tästä peruskysymyksestä ei löydy ideologista juopaa. Poliittinen traditio muistuttaa siitä huolimatta lasten jankkaamista. Vaikka Itsellä ei ole ratkaisua, toisen esittämä toimiva vaihtoehto ei kelpaa. Mielessäni kaikuu muisto koripallokentältä, jolloin valmentaja totesi voittoon johtaneen korin olleen väärin tehty.

Maakunnassamme on yli 600 sote-alan yritystä. Ne ovat hämäläisten omistamia, hämäläisiä työllistäviä ja kotimaahan veronsa maksavia. Useat heistä ovat valmiita investoimaan ja kehittymään. Jotkut heistä haluavat kasvaa ja kehittää toimintaansa vientikelpoiseksi. Siinä ympäristön ennakoitavuus, toimivat markkinat ja hyvät referenssit toimivat ponnahduslautana. Kunnat ja siten maakunta voivatvaikuttaa ratkaisevasti toimintaympäristöön. Käytetään tämä momentum hyväksi. Mahdollistetaan tulevissa ratkaisuissa yksityisen palvelutuotannon kehittyä julkisen rinnalla.Tämän pelin voittajiksi nousevat silloin sekä julkinen sektori, kuntalaiset ja heidän joukossaan suomalainen työ.

@JuhaHaukka

Kirjoitus julkaistu Hämeen Yrityssanomat Yrittäjän päivänä 5.9.2019

Hämeen Yrittäjien työntekijät ja luottamushenkilöt kirjoittavat yrittäjille tärkeistä asioista.

Juha Haukka

Kirjoittaja on Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja.