Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yhteistyö on avain onnistuneeseen suoritukseen

Yhteistyö, lukuisat harjoitustunnit, yhteinen tavoite, taito ja voimistelun ilo. Näistä kaikista syntyy onnistunut suoritus.

Joukkuevoimistelun kilpailuohjelmaan sisältyy pakollisia tasapainoja, hyppyjä, vartalonliikkeitä ja niiden yhdistelmiä. Liikkeet on sommiteltu osaksi taiteellista koreografiaa, jossa liike on jatkuvaa, ja yksi liike virtaa kauniisti seuraavaan. Musiikki, puvut ja koreografia ilmentävät kilpailuohjelman teemaa. Ohjelma hiotaan kauden aikana huippuunsa, jotta voimistelijat voisivat suorittaa liikkeet yhtä aikaa ja mahdollisimman puhtaasti.

Koska kilpailuohjelmassa kaikkien täytyy suorittaa liikkeet samalla tavalla ja täsmälleen oikeaan aikaan, pitää voimistelijoiden tehdä yhteistyötä. Suorituksen aikana pitää huolehtia, että suorittaa itse ohjelman mahdollisimman puhtaasti, mutta myös muut pitää huomioida. Tuomarit huomaavat pienetkin virheet.

Joukkuevoimistelu opettaa loistavia taitoja myös tulevaisuutta ajatellen. Fyysisen kunnon kehittämisen lisäksi harrastuksessa oppii muun muassa tärkeitä yhteistyötaitoja. Kilpailuissa oppii sietämään jännittäviä tilanteita ja harjoituksissa tehdään töitä yhteisen tavoitteen eteen. Näitä taitoja tarvitaan varmasti tulevaisuudessa ja ne antavat loistavat valmiudet esimerkiksi työelämään.

Oma joukkue on kuin toinen perhe. Harjoituksia on monta kertaa viikossa ja ne kestävät useita tunteja. Kilpailuja saattaa olla kauden aikana useana viikonloppuna peräkkäin. Joukkueen kanssa tulee väkisinkin vietettyä todella paljon aikaa. Ystävien kanssa vietettyjen hetkien ja yhteisten naurujen takia harrastus jatkuu vuodesta toiseen.

Joskus eteen sattuu kuitenkin pettymyksiä jos suoritus epäonnistuu tai jokin vamma estää harjoittelemisen. Kuitenkin täytyy muistaa, että suunta on vain ylöspäin ja lopulta kova työ palkitaan. Kun suoritus onnistuu ja sitä seuraavat hyvät pisteet, tunne on aivan uskomaton. Hyvä suoritus voidaan palkita jopa mitalilla. Onnistumisen hetket voi muistaa vielä pitkään harrastuksen loppumisenkin jälkeen.

Hämeen Yrittäjien työntekijät ja luottamushenkilöt kirjoittavat yrittäjille tärkeistä asioista.

Enni Ylä-Jarkko

Kirjoittaja on Nummen yhtenäiskoulun 9-luokkalainen, joka vietti viikon työelämään tutustumisjakson syksyllä 2017 Hämeen Yrittäjien viestinnän töitä harjoitellen.