Etusivu > Tags

Etsi

omistajanvaihdos

Omistajanvaihdokset
Forssalaisen Envor Group Oy:n omistus on vaihtunut uudelle sukupolvelle osakekaupan myötä. Kauppa tehtiin joulukuun alkupuolella ja siinä yhtiön osake-enemmistö siirtyi Samuli Laineelle ja Santeri Laineelle.
Omistajanvaihdokset
Coronarian kuntoutusliiketoimintaan kuuluva Coronaria Fysioterapia Oy on ostanut 1.5.2019 Hämeenlinnan Kuntohoito Ky:n liiketoiminnan. Henkilökunta jatkaa Coronariassa työskentelyä.
Omistajanvaihdokset
Kevään 2019 Pk-yritysbarometrin mukaan Kanta-Hämeen pk-yrityksistä puolet suunnittelee toteuttavansa omistajanvaihdoksen tulevaisuudessa. Yksi kolmesta omistajanvaihdoksesta on suunniteltu toteutuvan jo seuraavan 5 vuoden aikana.
Omistajanvaihdokset
Praecom Oy:n toimitusjohtaja Miika Liljedahl ja Upto Oy:n omistaja Reima Väyrynen ovat sopineet näyttöviestintään liittyvän liiketoiminnan kaupasta.
Omistajanvaihdokset
Yksi omistajanvaihdostarina sai onnellisen käänteen juhannusviikon tiistaina, kun iisalmelainen Antti Aminoff ja Tunnelmakartanoiden Leena Sivén löivät kaupat lukkoon Wuolteen kartanosta.
Omistajanvaihdokset
Joskus yrittäjänvaihdos voi toteutua vanhojen tuttujen kesken. MAK Median tarina jatkuu Forssan Nikkilänkadulla entisellään, mutta Anne Kinos on saanut seuraajakseen Keijo Koskimiehen ja Ville Kujansuun.
Omistajanvaihdokset
Jyväskylän Yliopisto ja Suomen Akatemia ovat kehittämässä sähköistä sovellusta, joka auttaa yrittäjiä arvioimaan milloin olisi hyvä hetki siirtyä eläkkeelle. Tutkimuksen pilottivaiheessa yritykset saavat ilmaiseksi muun muassa yrityksen arvonmäärityksen.
Omistajanvaihdokset
Humppilassa etsitään nopealla aikataululla uutta yrittäjää kukkakaupalle. Uusi kauppias pääsee vaikuttamaan myymälän ulkoasuunkin, kunhan ilmoittautuu nopeasti Humppilan Yrittäjien puheenjohtajalle Kimmo Remekselle.
Omistajanvaihdokset
Käsintehtyä suklaata valmistava hämeenlinnalainen perheyritys Kultasuklaa Oy on saanut uudet omistajat. Iittalan Lasimäellä sijaitseva suklaayhtiö siirtyi toukokuun lopulla solmitun kaupan myötä suklaabisneksessä aloittaville myynnin- ja markkinoinnin ammattilaisille.