Etusivu > Tags

Etsi

uusyrityskeskus

Yrittäjyys
Vuoden viisi ensimmäistä kuukautta poiki 368 uutta yritystä Kanta-Hämeeseen. Lopettaneita puulaakeja oli samaan aikaan 225, joten maakunnan yritysmäärä kasvoi 143. Suhteellisesti eniten uutta yrityskantaa kasvattivat Loppi ja Janakkala.
Yrittäjyys
Yli 60-vuotiaiden osuus uusyrityskeskusten asiakkaista oli tämän vuoden tammi-syyskuussa 3 prosenttia. Luku on pieni, mutta kuitenkin kasvussa.
Yrittäjyys
Suomen Uusyrityskeskukset ry on julkaissut yrityksen perustamisoppaan selkosuomeksi. Selkokielisestä oppaasta hyötyvät muun muassa maahanmuuttajataustaiset yrittäjäkandidaatit.
Yrittäjyys
Aktiivinen yritysten perustamisneuvonta tuo tuloksia PRH:n tuoreen tilaston mukaan. Hämeen ja Riihimäen uusyrityskeskukset tekevät tällä saralla vahvaa työtä ja tulokset näkyvät myös valtakunnallisesti myönteisesti. Maakunnalle se tarkoittaa, että yrityskanta uusiutuu ja kasvaa.