Käsityöläisyys opitaan tekemällä | Yrittajat.fi

Etsi

Yrittäjyys
Tiedote

Käsityöläisyys opitaan tekemällä

Hämeen Yrittäjät ja paikallisyhdistys Tammelan Yrittäjät palkitsivat yrittäjä Janne Lintukorven Lintukorpi Oy:stä Tammelan vuoden yrittäjänä. Palkinto luovutettiin Tammelan yrittäjäjuhlassa Lounais-Hämeen Pirtillä lauantaina.

Janne Lintukorvelle kirkastui jo teinipoikana mitä haluaa isona tehdä. Rakentaminen ja käsillä tekeminen kiehtoivat. Pänttääminen koulun penkillä ei hänelle maistunut. Kiinnostava opinahjo löytyi jälki-istunnossa aikaa kuluttaessa.

- Sain siellä luettavakseni opinto-oppaan, siitä löysin Tammelan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen ja korjausrakentamisen artesaani-linjan, Janne Lintukorpi muistelee.

Valmistuttuaan hän työllistyi oppisopimuksella Museovirastoon virkakirvesmieheksi Seurasaaren ulkomuseoon. Työskentely rakennusrestauroinnin ammattilaisten kanssa oli hyvää täydennyskoulutusta alalle. Vanhojen rakennusten korjaamisen konsteja ei oppilaitoksissa opita, vaan Lintukorven mukaan heidän uudet työntekijät koulutetaan yrityksessä työtä tekemällä.

Nykyisin Janne Lintukorpi työllistää itsensä ja kuusi muuta korjausrakentamisen ammattilaista yrityksessään Lintukorpi Oy:ssä. Yritys tekee kaikkia rakennusrestauroinnin töitä konservoinnista rekonstruktioihin. Yritys tarjoaa myös asiantuntija- ja konsultointipalveluja. Oma lisänsä näihin palveluihin tuo Jannen vaimo Henna Lintukorpi, hän suorittaa rakennuskonservaattorin tutkintoa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.

Museovirasto on parinkymmenen vuoden aikana ulkoistanut rakennuskonservoinnin osaamistaan ja sen museorakennukset ovat nykyisin Senaatti-kiinteistöt liikelaitoksen hallinnoimia. Kyseinen valtion liikelaitos on Lintukorpi Oy:n merkittävä asiakas. Lintukorpi on solminut puitesopimuksen Senaatti-kiinteistöjen, Museoviraston ja Suomenlinnan hoitokunnan kanssa. Se mahdollistaa töiden teettämisen sopimuskaudella ilman julkisten hankintojen kilpailutusta Hilman kautta.

Yrittäjä kertoo, että ala on vanhoillinen ja kaikki tekeminen perustuu henkilökohtaisiin suhteisiin.

- Asiakaskuntamme on valikoitunutta ja he ymmärtävät mitä me teemme. Kustannukset muodostuvat 80-prosenttisesti työstä ja 20 prosenttia tulee materiaaleista.

Janne Lintukorven mukaan vanhojen rakennusten restaurointityöt ovat niitä, mitä muut eivät osaa tai enimmäkseen halua tehdä. Jotain alasta kertoo, ettei hirsirakennusten restaurointia Suomessa tee yksikään virolainen toimija.

- Irtorahaa ei ole, eikä pikavoittoja saa. Tämä on kovaa ja aikaa vievää työtä, jossa yksinkertaiset miehet tekevät yksinkertaisilla vehkeillä yksinkertaisia asioita. Usein lapio on käytetyin työkalu, Lintukorpi kertoo.

Materiaalit valitaan huolella. Lintukorpi noudattaa periaatetta, että tarvittavat materiaalit tuotetaan itse, metsässä tehtävästä puun valinnasta alkaen.  Suora, hitaasti kasvanut terveoksainen punahonka on parasta hirsirakentamiseen. Lintukorpi on löytänyt laadukasta 150-vuotiasta mäntymetsää Tammelasta. Hän on tehnyt metsänomistajan kanssa sopimuksen puiden kaatamisesta rakennusmateriaaliksi tarpeen mukaan.

Lintukorpi tekee kaikki hirsirakennusten kengitykset ja paikkaukset uusilla, käsin veistetyillä hirsillä. Ammattilaiset eivät käytä vanhaa hirttä rakennusten korjaamiseen. Tällöin puu on tervettä, ja juuri uusittavaan kohtaan mitoitettua. Korjaus saa ja sen tuleekin erottua alkuperäisestä.

Janne Lintukorpi on neljännen polven yrittäjä. Hän koki nuorena yrittäjäperheessä yrittämisen arjen ja päätti ettei hänestä tule koskaan yrittäjää. Toisin kuitenkin kävi. Keväällä 2006 hän työllisti itsensä rakennusrestauroinnin parissa toiminimellä, ja 2009 toiminnan laajennuttua yritys muutettiin osakeyhtiöksi.

- Yrittäjänä voin tehdä asiat itse paremmin ja itselle. Iso osa tässä on ollut se, että vaimo on ollut tukena ja hoitanut perheen, hän kiittää Henna-vaimoaan.

Faktaa

Lintukorpi Oy

Yrittäjä: Janne Lintukorpi

Perustettu: 2006, osakeyhtiö 2009

Työntekijöitä: 7, lisäksi osa-aikaisia

Toimiala: rakennusrestaurointi

Toimialue: Etelä-Suomi

Muuta: Tammelan vuoden yrittäjä 2017