11.5.2017 klo 11:11
Uutinen

Uusien yritysten perustamisvauhti kasvussa

Uusia yrityksiä perustetaan jopa viime vuotta vilkkaampaa tahtia. Vuonna 2016 perustamisvauhtiin antoi piristysruiskeen starttirahojen loppuminen vuonna 2015.

Tammi-maaliskuussa perustettiin Hämeen Uusyrityskeskuksen kautta uusia yrityksiä 162. Parannusta viime vuoden vastaavaan ajankohtaan muodostui 28 prosenttia, kun viime vuonna tammi-maaliskuussa perustettiin yhteensä 142 yritystä.

– Asiakaskäynneissä ylitimme 50 000 käynnin rajapyykin, iloitsee Olli Kari Hämeen Uusyrityskeskuksesta.

Koko maan luku alkuvuoden osalta on 2087. Viime vuonna vastaava luku oli 1858. Yrityksiä perustettiin koko maassa alkuvuodesta siis 12 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.

– Erityisen myönteisen tästä tuloksesta tekee se, että vuoden 2016 ensimmäiset neljännekset olivat nekin aiempaa vilkkaampia, koska starttirahojen loppuminen vuonna 2015 aiheutti silloin suman yritysten perustantaan, iloitsee Suomen Uusyrityskeskukset ry:n toimitusjohtaja Jari Jokilampi.

Uusia asiakkaita Hämeen Uusyrityskeskuksessa kävi 275, joka on vain seitsemän enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikaikana, prosenteissa plussaa 14. Koko maan tilanteessa oli puolestaan prosentin verran vähennystä uusien asiakkaiden määrässä. Sille, miksi asiakasmäärä ja uusyrityskeskusten kautta perustettujen yritysten määrä eivät ole kehittyneet samassa suhteessa, voi olla parikin selitystä.

– Osa tänä vuonna yrityksensä perustaneista on saattanut olla yritysneuvonnassa jo aikaisemmin, mutta on vasta nyt, talouden hieman piristyttyä, rohkaistunut perustamaan yrityksensä. Toisaalta uusyrityskeskuksiin tulevien asiakkaiden yritysideat voivat olla nyt toteuttamiskelpoisempia kuin jokin aika sitten. Talouden taantuma ja irtisanomisaallot tuovat aina mukanaan vähän heikompia yritysideoita. Ehkä suurin epätoivo työmarkkinoilta alkaa nyt väistyä, Jokilampi arvelee.

Hämeen Yritysviestintä,
toimitus@hameenyrityssanomat.fi