30.5.2017 klo 08:04
Uutinen

Sata koululaista veti sata leukaa Hämeenlinnassa

Sitkeää yritystä nähtiin Elenia Areenalla maanantaina, kun koululaisten Sata leukaa -haaste huipentui kymmenen joukkueen turnaukseen.

Hämeenlinnalainen Lammin Konnarin koulun 4A -luokka haastoi alkuvuodesta kaikki Suomen koulut vetämään sata leukaa joka päivä kevätlukukauden ajan. Haaste huipentui eilen maanantaina Elenia Areenalla kymmenen joukkueen turnaukseen. Päivän aikana nautittiin myös musiikista Mikko Harjun ja Aino Keskisen sekä Arttu Lindemanin esittämänä.

Turnauksessa tavoitteena oli saada vedettyä 100 leukaa vasta- tai myötäotteella mahdollisimman nopeasti. Yläasennossa leuan piti käydä tangon yläpuolella, ja alhaalla käsien piti olla suorina. Kukin kilpailija saa kerrallaan vetää enintään 10 leukaa, minkä jälkeen vuoro siirtyy seuraavalle vetäjälle. Joukkueen jokainen jäsen veti leukoja vuorollaan.

Mukaan oli kutsuttu myös leuanvedon maailmanmestari Joonas Mäkipelto joukkueineen, johon kuului muun muassa leuanvedon suomenmestari Martti Nikunoja sekä HPK:n joukkue ja maailman vahvimman miehen Jouko Aholan joukkue. Aikuisten joukkueista HPK:n joukkue vei voiton.

Joukkueita oli saapunut paikalle hämeenlinnalaisista kouluista, Ryttylästä sekä Lauttasaaren alakoulusta Helsingistä. Koululaisten turnauksen voitti tiukassa taistossa Lauttasaaren alakoulun joukkue.