3.8.2017 klo 08:12
Uutinen

Tavoitteena yrittäjyyden ykköskunta

Yrittäjänpäivän yhteydessä yrittäjäyhdistykset eri puolilla Suomea kutsuvat valtuutetut miettimään, mitä tehdä yhdessä paremmin. Hausjärvellä tavoitteena on olla yrittäjyyden ykköskunta.

Hausjärven kunnanjohtaja Pekka Määttänen toteaa, että yritysvaikutusten arviointi (yrva) ei tällaisenaan toimi. Arviointi on tarkoitettu päätöksenteon tueksi ja työkaluksi, mutta konkretia puuttuu. Hausjärvellä kunta alkaa kehittää siitä toimivaa työkalua yhdessä Hausjärven Yrittäjien kanssa.

Määttäsen mukaan yrittäjyysvaikutusten arvioinnin tekeminen tahtoo jäädä, osa kunnista tekee osa ei. Kuitenkin sen pitäisi olla vaikuttamassa valmistelijan näkemykseen.

– Meiltä puuttuu laadullisia mittareita sekä se, miten dokumentoidaan tuloksia. Kun saadaan kommentteja siitä, kuinka paljon yritysvaikutusten arviointeja tehdään ja ovatko ne oikein tehty, voidaan lähteä jatkojalostamaan tätä työkalua. Kehittämistyötä on paljon edessä, Määttänen toteaa.

Hausjärvellä yhteistoiminta on tärkeässä osassa muutenkin. Kunnan elinvoimaa kehittämään on asetettu elinkeinotoimikunta, joka alkaa toimia elinvoimatoimikunta -nimellä. Ensimmäisenä pohdinnassa on kuntastrategia.

– Yhteistyössä selvitämme, miten kuntaa ja kuntalaisten palveluja tulisi kehittää, Määttänen toteaa.

Yrittäjät ovat lähteneet yhteistyöhön hyvin mukaan. Siitä ovat osoituksena monet yhteiset projektit, kuten mainostorni, Hausjärvi Love -tapahtuma ja Mommilanjärven soutelu. Yhteistöstä keskustellaan seuraavan kerran Yrittäjien päivänä Hausjärven yrittäjien aamukahvilla sekä samalla viikolla Yrityskierroksella ja sen jälkeen vietettävässä iltatilaisuudessa.

Juhlapäivän tienoo on oiva aika kutsua koolle uudet kunnanvaltuustot juttelemaan paikallisten yrittäjien kanssa kunnan kehittämisestä.

– Tavoite on tiivistää valtuustojen ja yrittäjäyhdistysten yhteistyötä. Monessa kunnassa tapaamisia on säännöllisesti, ja se tapa kannattaisi ottaa käyttöön joka kunnassa, Suomen Yrittäjien kenttäjohtaja Mari Kokko sanoo.

– Kaikissa kunnissa ei varmaan vielä hoksata, miten paljon tietoa ja käytännön kokemusta yrittäjäyhdistyksissä on. Yrittäjät ovat kunnalle korvaamaton apu kunnan elinvoiman kehittämiseen.

Eväät ovat hyvät: huhtikuun kuntavaaleissa valtuustoihin valittiin ennätysmäärä yrittäjiä: heitä on peräti 23 prosenttia kaikista valtuutetuista.

Kokon mukaan yrittäjillä on tulevissa valtuustoissa tilaisuus vaikuttaa siihen, että sote- ja maakuntauudistuksessa vapautuvat voimavarat suunnataan elinvoiman edistämiseen ja elinkeinopolitiikkaan.

– Tapaamisessa muistutetaan, että yrittäjyys on kunnan tärkein voimavara. Ilman yrityksiä kuntalaisilta puuttuu työpaikkoja, palveluita ja ostettavaa ja kunnalta verotuloja. Yrittäjät osaavat kertoa, mitä pitää tehdä, että niitä riittää, Kokko sanoo.

Monella yrittäjäyhdistyksellä on jo kokemusta valtuustojen tapaamisesta, sillä Suomen Yrittäjien paikallisyhdistykset kutsuivat kuntiensa valtuustot koolle yrittäjän päivän tienoolla myös neljä vuotta sitten. Yhteen kokoonnuttiin tuolloin yli 200 kunnassa.

– Yrittäjäyhdistysten ei tarvitse toimia yksin. Apua saa Suomen Yrittäjistä ja omasta aluejärjestöstä, Kokko muistuttaa.

Hämeen Yritysviestintä, Susanna Mattila/Eeva Ketvell
toimitus@hameenyrityssanomat.fi