18.11.2017 klo 08:02
Uutinen

”Juttujen kirjoittaminen oli parasta tet-viikossa”

– Tet-harjoittelussa viikon paras osuus oli juttujen tekeminen, kertoo Enni Ylä-Jarkko. Enni löysi Hämeen Yrittäjät tet-torilta.

– Tet-tori helpottaa työelämääntutustumispaikan löytymistä, kertoo Nummen yhtenäiskoulun 9-luokkalainen Enni Ylä-Jarkko.

– Tet-torilla paikat ovat listattuina. Jokaisesta on kuvaus, mitä tet-harjoittelivat voivat tehdä. Paikan voi löytää kyselemälläkin, mutta se on vaikeampaa. Kaikkiin paikkohin ei välttämättä edes oteta tettiläisiä tai sitten paikka on jo varattu jollekin. Toisaalta, voi olla vaikea keksiä mistä voisi kysellä.

Opinto-ohjaaja vinkkasi torista jo kahdeksannella luokalla. Sieltä löytyi myös Ennin edellinen harjoittelupaikka Vakuutusyhtiö Pohjantähdessä. Toinen TET- jakso odottaa helmikuussa seuraavan vuoden puolella. Hämeen Yrittäjät Enni valitsi harjoittelupaikaksi kuvauksen perusteella. Hämeen Yrittäjien toimistolla tet-tehtävät painottuvat usein viestintään.

– Kuvauksessa mainitut työtehtävät vaikuttivat mielenkiintoisilta. En ole aikaisemmin kirjoittanut lehtijuttuja, ja halusin päästä kokeilemaan minkälaista toimittajan työ voisi olla. Luulen, että kirjoittaminen ja ihmisten haastatteleminen on ollut varmasti hyödyllistä tulevaisuutta ajatellen. Taitoja voi tarvita sekä koulussa että työelämässäkin.

Ennin mielestä tet-paikka on hyvä, kun siellä on paljon tekemistä ja saa oppia uusia asioita. Hämeen Yrittäjissä Enni on opetellut käyttämään järjetelmäkameraa, kuvittamaan uutisia ja kirjoittamaan niitä.

– Opin myös miten haastattelu tehdään. Pidin siitä, että työtehtävät olivat erilaisia ja tarpeeksi haastavia. En joutunut tekemään samoja asioita koko viikkoa vaan työssä oli vaihtelua. Sain töiden tekemiseen myös hyvät ohjeet.

Enni Ylä-Jarkko harrastaa joukkuevoimistelua neljä kertaa viikossa. Loka-marraskuu on kulunut harjoitusten ja kilpailujen parissa.

– Keväällä suunnittelen hakevani Kaurialan lukioon. Lääkärin ammatti kiinnostaisi paljon, minkä takia tiedelinja olisi hyvä vaihtoehto. Kouluaineista minua kiinnostavat erityisesti biologia ja kemia.

Hämeen Yritysviestintä, SM
toimitus@hameenyrityssanomat.fi