7.1.2018 klo 18:26
Uutinen

HAMK edistää sosiaalista työllistämistä

Hämeen ammattikorkeakoulu on sopinut ravintolapalveluita tuottavan Sodexon kanssa sosiaalisesta työllistämisestä.

Sodexo aloitti Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksen sekä Riihimäen ja Valkeakosken kampusten kahvila- ja ravintolapalveluiden tuottajana vuoden alussa.

Osana sopimusta HAMK on velvoittanut, että Sodexo työllistää pysyvästi yhden kehitysvammaisen työntekijän Hämeenlinnan korkeakoulukeskuksessa kuuden kuukauden sisällä toiminnan aloittamisesta. Sosiaalisen palkkaamisen velvoite on ensimmäinen HAMKin historiassa.

– Kehitysvammaiset ovat heikoimmassa asemassa työmarkkinoilla. Halusimme tällä tavalla osaltamme auttaa heidän työllistymistään paikallisesti, taloussuunnittelija Mikko Tuomas sanoo.

– Kun kilpailutimme ravintolapalveluiden sopimuksen, toimittajat olivat hyvin kiinnostuneita sosiaalisesta työllistämisestä. Sitä pitäisi vain osata vaatia nykyistä enemmän.

Sodexo on ollut aiemminkin mukana sosiaalisessa työllistämisessä.

HAMKin ja Sodexon välinen ravintolapalveluita koskeva sopimus on voimassa kaksi vuotta, ja sitä on mahdollista jatkaa toistaiseksi. Sopimuksen kattavilla kampuksilla opiskelee ja työskentelee yhteensä noin 6000 henkilöä.

Hämeen Yritysviestintä / JL
toimitus@hameenyrityssanomat.fi