23.2.2018 klo 13:53
Uutinen

Koodauksesta biojätteen pakkaukseen ja uuden ajan tilitoimistoon

Pizzan äärellä pitchattiin uusia innovaatioita, joilla laitetaan esimerkiksi kodin biojätteenkeräyksen hajuongelmat ja Hämeenlinnan seudun matkailu kuntoon.

Crazy Townin ensimmäinen Pitchaa ja pizzaa -tilaisuus keräsi yhteen hämeenlinnalaisia yritysideoita laidasta laitaan. Marika Könösellä on ajatuksena löytää uutta liiketoimintaa koodarina ja Kimmo ja Helmi kehittelevät puolestaan Ärrätreeni-aplikaatiota puhevaikeuksien selättämiseen.

Mika Pelvolalla on taas ajatuksena perustaa yritys, joka tarjoaa käytännön tarpeisiin vastaavaa it-koulutusta. Annukka Pakarinen taas on kehittänyt säiliön, joka puristaa ja säilöö kodin biojätteet siten, että ne eivät aiheuta hajuhaittoja keittiöön.

Ulla Heinosen ja Sanni Hallanvaaran esittelemällä nettipalvelulla aiotaan laittaa koko Iittalan matkailu maailman kartalle. Heinonen totesi Hämeenlinnan strategiassa olevan määritelty, että Hämeenlinna on matkailussa viidenneksi suosituin tulevaisuudessa. Työ on jo aloitettu Iittalan osalta.

– Arabian tehdas Helsingissä ja Iittalan tehdas on valittu tänä vuonna japanilaisten matkailijoiden ykköskohteeksi. Aiomme siis kulkea japanilaisten viitoittamaa polkua ja auttaa heidät löytämään Iittalasta muutakin kuin lasitehtaan. Luomme sivuston, jolla voidaan markkinoida tapahtumia ja yrityksiä. Tuotamme sivustolle myös sisällön, jolla helpotamme yritysten markkinointia. Sama työ voidaan toteuttaa mille matkailukohteelle tahansa, Ulla Heinonen kertoi.

– Yksi osa palvelua on eriaiheiset workshopit yrittäjille, jotka toimivat pohjatyönä markkinoinnin toteutukselle.

toimitus@hameenyrityssanomat.fi/SM