18.4.2018 klo 08:40
Uutinen

Kunnallisjohdon seminaari ensi vuonna Lappeenrannassa

Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaari järjestetään keväällä 2019 Holiday Club Saimaalla Lappeenrannassa. Tapahtuma kerää Lappeenrantaan noin tuhat vaikuttajaa.

Suomen Yrittäjien perinteinen Kunnallisjohdon seminaari järjestetään ensi vuonna Lappeenrannassa. Tapahtuma kerää 15. –16.5.2019 Saimaalle noin tuhat kunnanjohtajaa, elinkeinojohtajaa, kunnanvaltuutettua ja yrittäjävaikuttajaa. Lappeenrannassa erityisenä kohderyhmänä ovat tulevien maakuntien johto ja päättäjät.

Tapahtumassa yrittäjät sekä kunta- ja maakuntavaikuttajat pääsevät pohtimaan kunnan, maakunnan ja yritysten välistä yhteistyötä eri näkökulmista. Pääteemana on kunnan, maakunnan ja yrittäjien yhteistyö menestyksen rakentamisessa.

– Lappeenranta tukee vahvasti alueen elinvoimaisuuden kasvua yrittäjien rinnalla. Kansainvälisenä yliopistokaupunkina meillä on siihen mitä parhaimmat edellytykset! Kaikissa toimenpiteissä yhteistyö ja jatkuva vuoropuhelu yrittäjien ja elinkeinoelämän kanssa on tärkeää. Tämän vuoksi onkin erittäin arvokasta saada upea joukko keskustelemaan asioista Lappeenrantaan, kaupunginjohtaja Kimmo Jarva sanoo.

– Vuoropuhelu on nyt todella tärkeässä roolissa. Työ- ja elinkeinoministeriön tuore selvitys toteaa, että onnistunut sote-uudistus tehdään maakunnissa. Se vaatii ennen kaikkea jatkuvaa, avointa ja tiivistä vuoropuhelua yrittäjien, kunta- ja maakuntapäättäjien välillä. Kunnallisjohdon seminaari on tilaisuus juuri tähän, Suomen Yrittäjien toimitusjohtajaMikael Pentikäinen sanoo.

Tänä keväänä Tampereella

Kunnallisjohdon seminaari on järjestetty 1990-luvun alkupuolelta lähtien joka vuosi. Kuluvana keväänä seminaari 23.–24.5. Tampereella Tampere-talossa. Viime vuonna seminaari pidettiin Oulussa.

Tampereella järjestettävän Kunnallisjohdon seminaarin tiedot löytyvät osoitteesta www.kunnallisjohto.fi. Sama sivusto on myös Lappeenrannassa 2019 järjestettävän Kunnallisjohdon seminaarin koti.

Seminaari on aina erittäin korkeatasoinen. Tampereella puhujina ovat muun muassa Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb, professori Mari Vaattovaara, Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju, hallintopolitiikan alivaltiosihteeri Päivi Nerg, Creative Director Saku Tuominen sekä futuristi Elina Hiltunen.