Etsi

Yrittäjyys

Vihannes Vinnikainen investoi uuteen pakkaamoon

Forssalainen Vihannes Vinnikainen Oy on investoinut uusiin tiloihin. Ville Vinnikainen mieluummin kehittää yritystään kuin ottaa takapakkia.

Ville Vinnikaisen porkkanavarastot kumisevat tässä vaiheessa kevättä tyhjyyttään. Varastoporkkana on myyty ja uudet siemenet odottavat peltoon pääsyä. Forssan Savijoella porkkanaa vaimonsa Virpin kanssa viljelevä Vinnikainen odottelee, että pellot kuivavat sen verran, että päästään kylvämään uutta.

– Viime kesä oli sen verran huono, että vihannekset jäivät pienikokoisiksi ja satokin oli tavallista pienempi, kertoo Ville Vinnikainen.

Vihannes Vinnikainen Oy tuottaa avomaan vihanneksia noin 50 hehtaarin alalla. Viljaa viljellään sadan hehtaarin verran. Porkkanan lisäksi viljellään punajuuria, nippusipulia ja avomaan kurkkua. Suuri osa peltoalasta on vuokrapeltoa.

Yritys on rakentanut uusia tiloja tänä vuonna yli 900 neliön verran. Rakennustyöt alkoivat huhtikuussa 2017 ja tilat otettiin käyttöön marraskuun alussa. Hintaa investoinnille tuli noin 700 000 euroa. Iso investointi tuli tarpeeseen, sillä entinen pakkaamo, toimisto ja sosiaalitilat olivat jääneet pieniksi. 

– Yrityksen täytyy kehittyä tai sitten homma lähtee ottamaan takapakkia, toteaa yrittäjä Ville Vinnikainen.

Ville Vinnikainen on luotsannut Vihannes Vinnikaista vuodesta 2014. Hän on sukunsa kolmas isäntä tilalla, sillä hänen isoisänsä ryhtyi viljelemään tilaa 1960-luvun alussa. Viljelyä tilalla on ollut jo aiemminkin. Nykyisin yritys työllistää kahdeksan ulkopuolista kolmen oman perheenjäsenen lisäksi. Työtä riittää myös yhdelle osa-aikaiselle autonkuljettajalle. Sesongin ollessa parhaimmillaan työntekijöitä on yleensä 12–14.

Kaikki tuotteet myydään tukkuihin. Kaikki tuotteet kuljetetaan itse omalla kylmäkuljetusautolla. Kuluttajat voivat ostaa Vihannes Vinnikaisen pestyjä tuotteita esimerkiksi Suomen Lidleistä.

Maatalousyrittäjä voi itse vaikuttaa moneen asiaan, mutta on asioita, joihin ei auta kuin sopeutua. Yksi sellainen on sää, joka viime vuonna teki tilanteen tiukaksi kaikille viljelijöille. Myös tänä keväänä peltotöihin päästään tavallista myöhemmin.

– Usko tulevaisuuteen täytyy säilyttää. Investointejakin on mietittävä aina muutama vuosi eteenpäin, Ville Vinnikainen toteaa.

/SM