24.5.2018 klo 10:33
Uutinen

Kysely: Kuntien päätöksenteon tulee olla yrityslähtöistä

Yrittäjät ovat yleisesti tyytyväisempiä kotikuntansa toimintaan kuin aiemmin. Parhaat yrittäjäkunnat ovat Seinäjoki, Lieto ja Muurame. Kanta-Hämeessä yrittäjät olivat kriittisempiä kuntansa toimintaan kuin aiemmin.

Elinkeinopolitiikka ja resurssit, viestintä ja tiedottaminen ja koulutus ja osaaminen saavat yrittäjiltä parhaat arviot. Tyytymättömimpiä yrittäjät ovat kunnan hankintapolitiikkaan. Tiedot käyvät ilmi Suomen Yrittäjien Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselystä, joka julkistettiin eilen Kunnallisjohdon seminaarissa Tampereella.

Kaikilla osa-alueilla yrittäjien arviot ovat parantuneet edellisestä, kaksi vuotta sitten tehdystä kyselystä. Nyt kyselyyn vastasi yli 5800 yrittäjää eri puolilta Suomea.

– Kyselyn tulos osoittaa, että kunnissa on laajalti ymmärretty, että ilman yrityksiä kunta kuolee pois. Siksi viisaat kuntapäättäjät pohtivat ja toteuttavat aktiivisesti keinoja yritystoiminnan edistämiseksi, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

– Onneksi kuntajohto ympäri Suomen ymmärtää kasvavassa määrin yrittäjyyden merkityksen verotulojen, työpaikkojen ja palveluiden mahdollistajana. Yrittäjäjärjestö haluaa olla vahvasti kuntapäättäjien tukena, Pentikäinen sanoo.

– Mutta pelkät puheet eivät riitä. Jyvät erottuvat akanoista, kun siirrytään sanoista tekoihin. On tärkeää, että koko kunnan henkilöstö sitoutuu kuntastrategiaan ja toimii arjessa sen mukaan, elinkeinopolitiikan asiantuntija Hannamari Heinonen sanoo.

Suomen Yrittäjät on kysynyt yrittäjien arviota kotikuntansa elinkeinopolitiikasta nyt kahdeksan kertaa. Kyselyn tulokset ovat olleet hyvä keino lisätä yrittäjien kunnan yhteistyötä.

– Parantuneet tulokset kertovat siitä, että yhteistyöstä on hyötyä, ja sitä kannattaa jatkaa, Heinonen sanoo.

Kanta-Häme sijoittui maakuntien vertailussa häntäpäähän.

– Kantahämäläiset yrittäjät olivat arvioissaan kriittisiä. Meillä on paljon yhteistä tekemistä, jotta saavutamme tavoitteen Kanta-Hämeen maakunnasta paikkana, jossa on parhaat yrittämisen olosuhteet. Tuo työ on aloitettava nyt, Jouni Lehtonen Hämeen Yrittäjistä toteaa.

Kanta-Hämeessä yrittäjien mielestä tärkeintä on, että kunnan päätöksenteko on yrityslähtöistä. Elinkeinopalveluista tärkeimmäksi koetaan toimivan yrittäjän palvelut. Kanta-Hämeen yritysmyönteisimmäksi kunnaksi nousi Jokioinen.

Kuntakohtaiset raportit löytyvät verkkosivulta www.yrittajat.fi/kunta

Hämeen Yritysviestintä
toimitus@hameenyrityssanomat.fi