28.5.2018 klo 08:02
Uutinen

Bileet pystyyn, ei velvollisuusliikunnalle

Mimmu Pietilän liikuntakonseptin tarkoitus on saada ihmiset tuntemaan, että tänään on bileet. Velvollisuusliikunnalla kun saadaan ehkä enemmän vahinkoa kuin hyvää aikaan.

Hausjärveläisen Mimmu Pietilän kehittämä liikuntakonsepti XXL-Dance on herättänyt kiinnostusta ympäri Suomea. Ensimmäiset ohjaajakoulutukset ovat tänä kesänä, jonka jälkeen alkaa Suomen valloitus.

Kaikki alkoi personal trainer -opintojen aikana, kun Mimmu mietti miten saada liikkumattomat liikkumaan. Velvollisuudentunnosta liikkuminen ei yleensä tuota toivottua tulosta, mutta entäpä jos olisikin luvassa bileet?

– Ajatus ei ole siinä kuinka paljon kulutat kaloreita tunnin aikana. Nautinto tulee musiikista, liikkumisesta ja oman kehon kautta, ei tarpeesta pudottaa painoa tai kuluttaa kaloreita, hän sanoo.

Yksi etappi konseptin luomisessa oli tanskalainen dokumentti ylipainosten kuntosalista. Tässä vaiheessa idea vaati vielä kypsyttelyä, ja Mimmu keskittyi liikuntalääketieteen opintoihin.

– Työn kautta ja saadun palautteen kautta vahvistui ajatus siitä, että ylipainoiset ovat paitsiossa liikuntapalveluista. Tajusin, että haluan olla luomassa liikuntamahdollisuuksia nimenomaan ylipainoisille, haluan saada ihmiset liikkeelle. Kaikkein parhaiten se tapahtuu, kun ihmiset innostuvat liikunnasta, koska se on hauskaa ja elämyksellistä.

XXL-Dance -konseptin kehittely oli viime kesänä pilottivaiheessa, jolloin Mimmu Pietilä ohjasi pilottiryhmää. Ryhmän kanssa jatkettiin syksyllä ja talvi on mennyt konseptia kehitettäessä.

– Mun työn pääpaino on nyt konseptin kehittämisessä ja kouluttamisessa, mutta toki teen valmennuksia ja vedän ryhmäliikuntaa edelleenkin, hän kertoo.

Lue lisää Mimmu Pietilästä Hämeen Yrityssanomien numerosta 4. Pääset näköislehteen tästä linkistä >>

toimitus@hameenyrityssanomat.fi/SM