Etsi

Puheenaihe

Yrittäjät: Keskustelu maakuntarajoista pelkkää kesähöttöä

Kesällä puheenaiheet voivat olla tiukkaa asiaa tai asiaksi verhottua höttöä. Lue tästä Hämeen Yrittäjien Y-kalenteri -palstan juttu, joka on julkaistu tänään Aamupostissa.

Hämeen liitto on antanut Riihimäen kaupungille lausunnon kansalaisaloitteeseen, joka koskee kaupungin siirtämistä Kanta-Hämeestä Uudenmaan maakuntaan. Ajoittain hanketta koskeva keskustelu on saanut esimerkiksi sosiaalisessa mediassa piirteitä, jotka on koettu varsin aggressiivisiksi, jopa kiristykseksi.

Maakunnan vaihtaminen on kytketty muun muassa maakunnan sairaalainvestointeihin ja Hamkin toimipaikkoihin. Keskustelussa on väitetty, että maakunnan vaihtamisesta olisi etua riihimäkeläisille.

– Yrittäjille kunta- tai maakuntarajoilla ei ole lähtökohtaisesti merkitystä. Sote- ja maakuntavalmistelun tässä vaiheessa rajoja koskevat keskustelut ja aloitteet ovat auttamatta myöhässä. Niillä vaikeutetaan jo valmiiksi vaikeaa tulevan markkina-alueen hahmottamista, painottaa Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka.

– Yrittäjäjärjestö toivoo, että tulevaa sote- ja maakuntavalmistelua voidaan viedä eteenpäin ilman viime hetken matto alta -tempauksia ja kesähöttökeskusteluja.

Hämeen liitto muistuttaa, että Riihimäellä on varsin painava ääni maakuntansa päätöksenteossa. Riihimäellä on Kanta-Hämeen toiseksi suurimpana kuntana Hämeen liiton maakuntavaltuustossa 10 jäsentä.

– Kuntalaisaloitteen viittaus siihen, että maakuntaliiton tai sairaanhoitopiirin jäsenyys vaikeuttaisi Riihimäen normaalia ja luontevaa toimintaa on tilastotaustaa vasten tarkasteltuna erikoinen. Kanta-Hämeen maakunnassa tehdyt päätökset ovat olleet vahvasti myös Riihimäen päätöksiä, lausunnossa todetaan.

Lausunnossaan Hämeen liitto muistuttaa muun muassa edustajien määrän ja jäsenmaksujen määräytymisestä.

Hämeen liitto vertaa Riihimäkeä samankokoiseen Vihtiin, jolla on Uudenmaan maakuntavaltuustossa kaksi edustajaa. Edustajien osuus äänimäärästä on 3,3 prosenttia. Tällä hetkellä Riihimäen edustajien osuus Kanta-Hämeen maakuntavaltuustosta on 18,5 prosenttia.

Lausunto tarkastelee myös Hämeen liiton muun muassa liikenteeseen liittyvää edunvalvontatyötä, josta Riihimäellä näkyvin ilmentymä on Arolammin moottoritienliittymän onnistunut edistäminen. Lausunnossa muistutetaan myös hyvistä kehityshankerahoitusmahdollisuuksista Lausunto valottaa myös erikoissairaanhoidon kustannuskehitystä Hämeessä, joka on ollut hyvää viime vuosina.

– Hämeen Yrittäjät tulee antamaan asiassa lausunnon, joka ydinkohdiltaan noudattaa Hämeen liiton lausuntoa, toteaa Juha Haukka.

Kuntalaisaloite maakuntarajasta

  • Riihimäen kaupunginvaltuustolle luovutettiin kuntalaisaloite 4.4.2018.
  • Hämeen liitto antoi asiasta lausuntonsa 18.6.2018.
  • Hämeen Yrittäjät antaa asiassa oman lausuntonsa elokuun aikana.
  • Riihimäen osuus maakuntavaltuuston äänistä on viidennes.

/SM