10.10.2018 klo 11:08
Uutinen

Osaavan työvoiman saatavuus takkuaa Hämeessä

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tänään valtakunnallisen Alueelliset kehitysnäkymät syksyllä 2018 -katsauksen. Sen mukaan osaavan työvoiman saatavuuteen liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet kaikissa Hämeen seutukunnissa vuoden takaiseen verrattuna. Tilanteen arvioidaan edelleen heikentyvän lähitulevaisuudessa.

Hämeessä arvioidaan, että elinkeinoelämän ja yritystoiminnan osalta tilanne on kaikissa Hämeen seutukunnissa parempi kuin vuosi sitten. Talouden ja työllisyyden kasvun ennakoidaan jatkuvan myös lähitulevaisuudessa, mutta arviot ovat muuttuneet aiempaa varovaisemmiksi.

Talouskasvu on lisännyt työvoiman kysyntää ja avoimien työpaikkojen määrää useilla ammattialoilla. Tämä näkyy myös Hämeessä TE-toimistoon ilmoitettujen uusien avoimien työpaikkojen määrän kasvuna. Samanaikaisesti ongelmat osaavan työvoiman saatavuudessa ovat edelleen lisääntyneet monilla aloilla. Myös alkaviin koulutuksiin voi olla vaikeuksia löytää sopivia hakijoita.

Työvoiman saatavuusongelmia on ratkottu Hämeessä mm. yritysten tarpeisiin räätälöidyillä rekrytointikoulutuksilla, joita on toteutettu yritysten kanssa etenevässä määrin. Rekrytointeja laajennetaan myös maan rajojen ulkopuolelle. Lisäksi toteutetaan erilaisia rekrytointi- ja imagokampanjoita ja mm. ESR-rahoitusta on kohdennettu ammatillisten oppilaitosten opetus- ja ohjaustoimintojen kehittämiseen.

Alueelliset kehitysnäkymät on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä julkaisu, johon on koottu ELY-keskusten ja muiden aluekehittäjien näkemykset maa- ja seutukuntien nykytilasta ja lähiajan näkymistä. Katsauksen arviot on tuotettu elo-syyskuun 2018 aikana.

Linkki raporttiin http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161086