12.10.2018 klo 09:34
Uutinen

PRH pisti mittarit punaiselle

PRH:n syksyinen rekistereiden siivoustalkoo poisti Kanta-Hämeessä yli 400 yritystä tilastoista. Samalla yritysten määrän kasvu taittui ja kääntyi laskuksi. Syyskuun loppuun mennessä 630 uutta yritystä sai alkunsa. Vastaavasti 707 yritystä siirtyi historian kirjoihin.

Yritysten kokonaismäärän kasvuun on Hämeessä totuttu ja Suomen kärkiluvuillakaan ei uutiskynnyksiä normaalisti ylitetä.

– Kuuman kesän jälkeen yritystilasto veti pakkaselle, toteaa Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka. Maakunnan yritysmäärän lasku, PRH:n siivouksen jälkeenkin, jäi alle yhteen prosenttiin. Joten maakunnan tasolla listassa ei ole mitään poikkeuksellista, Haukka rauhoittelee.

Kuntakohtaiset erot näyttävät isoilta. Hämäläisistä kunnista kolme jatkoi kasvu-uralla. Suuntaa muille näytti Loppi, Hämeenlinnan ja Janakkalan napatessa seuraavat palkintosijat. Sen sijaan Hattulaa tilastot kohtelivat rankalla kädellä. Kunta vei samalla muun seutukunnan mukanaan miinukselle.

Yritysten määrän nettomuutos 1.1-30.9.
Loppi 3 0,7 %
Hämeenlinna 12 0,4 %
Janakkala 1 0,1 %
Tammela 0 0 %
Jokioinen -1 – 0,4 %
Riihimäki -13 -1,1 %
Hausjärvi -12 -2,8 %
Forssa -29 -3,2 %
Ypäjä -5 -3,6 %
Humppila -7 -4,8 %
Hattula -26 -5,1%

(lähde PRH)

– Seutukunnista Hämeenlinnassa yritysten uusiutumistahti on edelleen paras. Vuosi tulee päättymään myönteisiin lukuihin, toivottavasti myös muut seudut petraavat synkästä syksystä kohti valkeaa joulua, Haukka toivoo.

toimitus/ Hämeen Yrityssanomat