Etsi

Lammilainen ympäristörakentaja tähyää ulkomaille

Lammin ja Tuuloksen alueen vuoden yrittäjänä on palkittu Tupala-Yhtymä Oy:n yrittäjät Antti-Jussi Tupala ja Jukka Tupala. Hämeen Yrittäjät ja paikallisyhdistys Lammin Yrittäjät luovuttivat palkinnon yrittäjäjuhlassa Vanajanlinnassa perjantai-iltana.

Antti-Jussi, 32, ja Jukka, 37, Tupala harjoittavat Tupala-Yhtymän vahvassa kasvussa olevaa liiketoimintaa Lammin Hietosissa sijaitsevan sukutilan pihapiiristä käsin. Osakeyhtiö perustettiin seitsemän vuotta sitten maatalousurakoinnin laajennuttua maanrakennukseen.

Tupala-Yhtymä on erikoistunut ympäristörakentamiseen, pilaantuneiden maa-alueiden ja teollisuuden prosessiylijäämän käsittelyyn. Töitä tehdään enimmäkseen alihankintana isoille teollisuuden toimijoille kuten Stora-Enso ja Metsä Group. Suurin yhteistyökumppani on Fortum, erityisesti sen kierrätykseen ja jätteisiin keskittyvä Fortumin Environmental Construction and Waste Solutions -yksikkö, entinen Ekokem.

Tupala-Yhtymän kasvu on ollut viime vuosina vahvaa. Viisi vuotta sitten helmikuussa päättyneen tilikauden liikevaihto ylitti miljoona euroa. Nyt liikevaihto on 4,8 miljoonaa. Kasvukipuja ei kuitenkaan ole koettu. Joskin kasvava toiminta on vaatinut yrittäjien kaikki voimavarat. Tupalat haluavat jatkossa keskittyä enemmän käytännön töiden sijasta yrityksen kehittämiseen.

- Kasvu on ollut rajua ja vienyt resursseja ja omaa päätä. Kasvua saa tulla jatkossakin, jos on tullakseen, Jukka Tupala sanoo.

Antti-Jussi Tupala kertoo, että kaikki mitä on tienattu, on satsattu kehittämiseen ja uuteen toimintaan ja investointeihin. Vain isompiin hankintoihin on haettu ulkopuolista rahoitusta. Nykyisin maanrakennuskoneita yhtymällä on noin 30. Kalusto käsittää kaivinkoneita, pyöräkuormaajia, kuljetuskalustoa sekä muita laitteita ja koneita.

Yrityksen palveluksessa on 20 työntekijää. Kun mukaan laskee aliurakoitsijat ja laskutustyötä tekevät, Tupalat työllistävät noin 40 henkeä. Yrittäjät kertovat pyrkivänsä työllistämään nuoria, jotka koulutetaan työtehtäviinsä yrityksessä.

- Seulontaahan se vaatii, että löytyy sopivia. Mutta kun asenne on kohdallaan, niin näissä hommissa pärjää, Antti-Jussi kertoo.

- Oppisopimuksella on jokunen koulutettu ja työharjoittelun kautta on myös löytynyt työntekijöitä, Jukka sanoo.

Tupalat haluavat kokeilla ja opetella uutta. Uuden oppimiseen saattaa tarjoutua tilaisuus ulkomailla, jonne Tupala-Yhtymä tähyää. Yhteistyökumppanilla on vireillä ympäristön rakentamishankkeita naapurimaissa. Tämän toivotaan poikivan työmahdollisuuksia myös lammilaisyritykselle.

Tupala-Yhtymän kannalta kotipitäjä Lammi on ihanteellisella paikalla, hyvien tieyhteyksien varrella, keskellä heidän toiminta-aluettaan Imatralta Turkuun ja Jyväskylästä Helsinkiin. Lisäksi he kiittelevät, että Lammilta löytyy monia hyviä maansiirtoalan kumppaneita.

- Yhteistyötä tehdään paljon, ja on se euromääräisestikin mittavaa, Tupalat mainitsevat.

Faktaa

Tupala-Yhtymä Oy, Lammi

  • Yrittäjät: Antti-Jussi ja Jukka Tupala
  • Perustettu: 2011 Työntekijöitä: 20
  • Liikevaihto: 4,8 M€
  • Toimialue: Suomi
  • Toimiala: Maanrakennusala
  • Muuta: Lammin-Tuuloksen vuoden yrittäjä 2018

Lisätiedot: www.tupala-yhtyma.fi