Etsi

Yrittäjyys

Atomitason ajattelulla parempi asiakaskokemus 

Hämeenlinnalaisen Plutoni Oy:n yrittäjä Jarkko Kurvinen on palkittu maakunnallisella vuoden nuoren yrittäjän palkinnolla. Palkinto luovutettiin maakunnallisessa Yrittäjägaalassa Janakkalassa.

Nuoren ja toimeliaan yrittäjän takaa löytyy merkittävä yrittäjyystaival. 

– Viisitoista vuotta sitten olin juuri suorittanut varusmiespalvelukseni ja elämä edessä. Kun sitä edeltävät kymmenen vuotta oli enemmän ja vähemmän mennyt sosiaalisen median esiasteilla, oli suunta selvä. En uskonut, että voisin löytää työpaikan, jossa voisin toteuttaa haaveeni, joten päätin tehdä sellaisen itse, Jarkko Kurvinen kuvailee yrittäjyyden ensimetrejään. 

Palkittu yrittäjä toteaa sekä yrittäjän että yrityksen elävän erilaisten vaiheitten kautta. Kurvisen yrittäjäuralle mahtuu monenlaista tekemistä, arvometallien myymisestä markkina-automaatioon. 

Nykyisen yrittäjyyden ydin onkin muotoutunut jälkimmäisestä. Plutoni Oy:n asiakkaina on merkittäviä paikallisia ja valtakunnallisia yrityksiä, joiden markkinointiviestintää ja asiakaskokemusta yritys on ollut kehittämässä. 

Yritys tähtää Kurvisen mukaan vahvaan, mutta vakaaseen kasvuun. Kahden tekijän tiimiä on kasvatettu viime syksynä kolmeen ja jatkuva tuotekehitys on käynnissä. Kasvulle on hyvät eväät yrittäjän henkilöbrändin kautta. Jarkko Kurvinen on ollut mukana kirjoittamassa useita alansa tietokirjoja. Ensimmäinen ja heti palkintoja muun muassa vuoden parhaana markkinointikirjana pokannut Blogimarkkinointi julkaistiin 2011. ”Mielipidejohtaja” ilmestyi viisi vuotta sitten. Tuorein kirja ”Paras työpaikka ikinä” tarjoilee puolestaan eväitä voittavan yrityskulttuurin luomiseen. 

– Niin yrityksen kuin ihmisen pitää uusia haasteensa säännöllisin väliajoin kasvaakseen. Kuihtuminen käy kaikilta itsestään, mutta kasvaminen vaatii tekemistä, palkittu yrittäjä summaa.  

KORJATTU: 14.2. korjattu työntekijöiden lukumäärä sekä ensimäiseksi Jarkko Kurvisen tekemäksi kirjaksi Blogimarkkinointi vuodelta 2011.