19.2.2019 klo 16:21
Uutinen

Hämeen kesäyliopisto saa uuden ylläpitäjän

Kanta-Hämeen kunnat, Hämeen liitto ja HAMK Oy tekevät aiesopimuksen Hämeen kesäyliopistotoiminnasta ja sen jatkumisesta HAMKin toimesta perustettavassa tytäryhtiössä.

Tavoitteena on siirtää kesäyliopistotoiminta uudelle ylläpitäjälle 1.1.2020. Tähän asti Hämeen kesäyliopisto on toiminut Hämeen liiton alla.

Hämeen kesäyliopisto on selvittänyt uutta ylläpitäjämallia jo keväästä 2017. Maakuntauudistuksessa uusien maakuntien tehtäviin ei kuuluisi opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää järjestämislupaa edellyttävän koulutuksen järjestäminen.

Maakuntahallitus linjasi marraskuussa 2018, että ylläpitäjävaihdoksen valmistelutyötä jatketaan maakuntauudistuksen etenemisestä riippumatta. Kesäyliopiston on haettava uutta ylläpitämislupaa opetus- ja kulttuuriministeriöltä toukokuun 2019 loppuun mennessä.

Aiesopimus on voimassa ylläpitämisluvan myöntämiseen asti, jonka jälkeen Kanta-Hämeen kunnat ja HAMK Oy allekirjoittavat sen pohjalta muotoillun yhteistyösopimuksen. Uuden perustettavan yhtiön hallituksena toimisi HAMKin hallitus ja toimitusjohtajana HAMKin toimitusjohtaja. Aiesopimuksella turvataan kesäyliopistotoiminnan jatkuvuus Hämeenlinnan, Riihimäen ja Forssan seutukunnissa.

HAMK Oy emoyhtiönä voi tarjota tytäryhtiölleen keskitetysti järjestämiään palveluita. Lisäksi täydennyskoulutuksen keskittäminen tytäryhtiöön luo edellytykset toiminnan jatkuvuudelle, kehittämiselle ja kasvulle.