10.5.2019 klo 08:07
Uutinen

Elämyksellinen johtajuusseminaari Evon metsissä

Partiolaiset järjestävät ensi kesän lopulla viikonlopun mittaisen elämyksellisen seminaarin johtajuudesta – keskellä metsää. Johtajatulien pääpuhujiksi ovat lupautuneet muun muassa Alexander Stubb ja keksijä, futuristi Perttu Pölönen.

Johtajatulet on Suomen metsäisin johtajuusaiheinen seminaari, jossa ei nähdä yhden yhtä powerpointia. Kaikki ohjelma toteutetaan metsän siimeksessä Lammilla, Evon leirialueella, joka on palvellut useamman kerran partiolaisten leirialueena.

Partiotapahtumaksi 30.8.–1.9. järjestettävä Johtajatulet on poikkeuksellinen: se on tarkoitettu vain aikuisille ja tapahtumaan voi osallistua, vaikkei olisi koskaan ollut partiossa tai aikoisi liittyä. Riittää, että metsäiset elämykset ja kiinnostava ohjelma sytyttävät.

Ohjelma koostuu noin kahdestasadasta työpajasta, joita vetävät omien alojensa osaajat. Jokaisessa työpajassa on parisen kymmentä osallistujaa. Esimerkiksi valtakunnansovittelija Vuokko Piekkala pitää sovitteluaiheisen työpajan, jossa osallistujat pääsevät ratkomaan ristiriitoja. Toimittaja, kirjailija Emmi Nuorgamin työpajassa taas uppoudutaan sosiaalisen median maailmaan ja pohditaan, miten keskustella somessa rakentavasti.

Johtajatulille kaikki voivat osallistua

– Johtajatulet on johtajuustapahtuma, joka on osoittanut olevansa vetovoimainen kaikille. Tapahtumaan on ilmoittautunut useita satoja ihmisiä, joilla ei ole partiotaustaa, Paula Viikari, toinen tapahtuman johtajista kertoo.

– Aiempina vuosina paikalla on ollut muutamien yritysten johtoa, ja he ovat nähneet tapahtuman erittäin antoisana.

Työpajojen lisäksi Johtajatulilla on tarjolla runsaasti vapaavalintaista elämysohjelmaa yösuunnistuksesta melontaan, metsä-crossfittiin, paljutteluun, metsäisiin hemmotteluhoitoihin ja jättimäiseen yhteislaulutapahtumaan bändin vetämänä. Kokonaisuuden kruunaavat pääpuhujat Euroopan investointipankin varapääjohtajan Alexander Stubbin ja Googlen Suomen toimialajohtajan Kati Riikosen johdolla.

– Eksoottisen Johtajatulista tekee metsäinen ympäristö, sillä Johtajatulilla yövytään teltoissa ja ollaan muutenkin leiriolosuhteissa koko viikonloppu. Johtajatulet on ainutlaatuinen ympäristö, sillä samoissa työpajoissa voi olla sekä toisen asteen opiskelijoita että yritysjohtajia keskustelemassa samoista asioista, sanoo Pekka Hankela, toinen tapahtuman johtajista.

– Johtajatulien tarkoitus on yksinkertaisesti tehdä suomalaisista partiojohtajista parempia johtajia – ja tarjota heille mahdollisuus olla kerrankin itse osallistujana ilman vetovastuuta. Nyt tuo sama mahdollisuus on auki kaikille muillekin kuin partiolaisille, Hankela sanoo.