6.6.2019 klo 15:12
Uutinen

Museokortti kannustaa ekologiseen kotimaanmatkailuun – uusina kohteina vankila ja paljon muuta

Museokortti-kohteita on jo lähes 300. Kesämuseot ovat avautuneet, ja kokonaan uusia kohteita ovat esimerkiksi Vankila Hämeenlinnassa sekä Härkälän kartano Somerolla.

Museokortti-verkosto on jälleen kasvanut 12 upealla museokohteella. Yhteensä kohteita on lähes 300 Ahvenanmaalta Inariin.

Entinen Hämeenlinnan lääninvankila, josta myöhemmin tuli vankilamuseo, avautui toukokuussa 2019 Museokortti-kohteena nimellä Vankila. Näyttelykokonaisuuden sisältöjä ovat suunnitelleet vankilaa eri näkökulmista kokeneet henkilöt, esimerkiksi vankilassa tuomiota istuneet vangit. Vankila on yksi Kansallismuseon kohteista.

Mennyt elää sellien seinillä olevissa vankien kirjoituksissa ja esineissä. Vankilassa pääsee kurkistamaan selleihin, vankisaunaan ja pihamaalle. Lisäksi voi tutustua erityissellien tarinoihin, kuten vapautuvien vankien ja pelkääjien selleihin sekä eristysselleihin. Esillä on vankilassa kiellettyjä tavaroita, vankien käyttämiä asuja sekä vankilan ruokalista.

Härkälän kartano on monipuolinen kulttuuriretkikohde, jossa on nähtävillä kotimaista ja kansainvälistä taidetta sekä veistoksia ja käsitöitä. Museon erikoisuuksiin kuuluvat harvinaiset Itä-Aasialaiset kokoelmat Japanista ja Kiinasta. Kesänäyttelyssä 2019 on esillä kuvataiteilija ja taiteen tohtori Anne Sunilan maalauksia ja Barbie-nukkeja 60 vuoden varrelta.

Museokortilla Expressbussin kyytiin kaikkien aikojen kesähintaan 10 eurolla

Museokorttia näyttämällä kaikki matkat Expressbus-vuoroilla maksavat vain 10 euroa koko kesän ajan.

Kulttuurinnälkäiset pääsevät kesällä edullisille, ympäristöystävällisille museokierroksille kotimaassa. Noin 200 000 keltaisen kortin omistajalle tarjoutuu houkutteleva mahdollisuus tutustua museoiden upeisiin sisältöihin eri puolilla Suomea.

Kaupunkien väliset bussimatkat maksavat Expressbus-vuoroilla Museokorttia näyttämällä vain 10 euroa koko kesän (3.6.–31.8.2019). Edun saa ostamalla matkalipun kuljettajalta ja näyttämällä ostotilanteessa keltaisen Museokorttinsa. Etu ei ole saatavilla verkkokaupasta.

Expressbus-vuorot kaupunkien välillä

  • Museokortti-etu voimassa koko kesäkauden: ma 3.6–31.8.2019

  • Matka kaupunkien välillä suuntaansa vain 10 €.

  • Edun saa ostamalla lipun kuljettajalta ja näyttämällä keltaisen Museokorttinsa.

  • Etu ei ole saatavilla verkkokaupasta.

  • Alennus esimerkkeinä: Kun matkustaa Helsingistä Hämeenlinnaan (tai toisin päin), lippu maksaa 10 €.