11.6.2019 klo 10:10
Uutinen

Lammin pysäkkikatokset pystyyn yhteisvoimin

Lions Club Lammi järjestää ensi lauantaina Lammin Pellavamarkkinat jo 49:nnen kertaan. Markkinavieraat eivät ehkä tule ajatelleeksi, että ostamalla kolmen euron pääsylipun markkinoille, he tulevat samalla tehneeksi hyvän teon.

LC Lammi käyttää kaiken markkinoista mahdollisesti tulevan tuoton tekemällä paikallisesti hyviä tekoja. Viimeisin ja ehkä näkyvin teko hyvien tekojen sarjassa on Valtatie 12:n varrelle viime viikolla asennetut pysäkkikatokset.

LC Lammia huudettiin keväällä 2018 paikallislehden yleisönosastossa apuun, kun pikavuoro toisensa jälkeen jätti Lammin linja-autoaseman pysäkin väliin ja liikenne siirtyi valtatien varteen. Pikavuoropysäkillä linja-autoa odoteltiin säiden armoilla. Yhdistys ryhtyi toukokuussa 2018 selvittämään asiaa.

– Aluksi selviteltiin mahdollisuuksia Tuuloksen mallin mukaisten katosten pystyttämiselle. Puisten katosten rakentamisesta luovuttiin, lähinnä niiden huoltotarpeen vuoksi. Lopulta päädyttiin tiedustelemaan valmiita alumiinista ja lasista rakennettuja katoksia, jotka täyttävät myös Liikenneviraston asettamat vaatimukset, lion-presidentti Kari Kääriä kertoo.

Heti alusta saakka työtä tehtiin yhdessä Hämeenlinnan kaupungin kaupunkirakennejohtaja Tarja Majurin ja suunnittelupäällikkö Jenni Sabelin kanssa.

– He olivatkin korvaamaton apu pysäkkikatoshankkeessa. Tarja Majuri toimi hankkeessa yhteyshenkilönä Ely-keskuksen suuntaan. Hän sai selvitettyä, että Ely-keskus suhtautuu katosten rakentamiseen myönteisesti. Hankkeen etenemiseksi vaadittiin Ely-keskukseen toimitettu vapaamuotoinen toteuttamissopimushakemus, josta ilmenivät yhteys-, paikka- ja teknisten tietojen ohella hankkeen aikataulu ja esitys hoitovastuista, Kääriä muistelee vuoden takaista lähtötilannetta.

Hakemuksen saatua Ely-keskuksen hyväksynnän, Hämeenlinnan kaupunki ja Uudenmaan Ely-keskus allekirjoittivat sopimuksen. Tämän jälkeen Hämeenlinnan kaupunki teki sopimuksen LC Lammin kanssa katosten hankkimisesta.

Hankkeen kokonaiskustannukset olivat 30 000 euroa. Linnaseutu ry:n kautta LC Lammi sai maaseudun kehittämisrahaa 50 prosenttia kustannuksista. Lammilaiset yritykset osallistuivat 30 prosentin rahoitusosuudella. Mukaan lähtivät Lammin Betoni, POP-pankki Lammin Osuuspankki, Lammin ikkunat ja ovet, Lammin Säästöpankki, Perustava Elementti ja Rautanet Lammi. LC Lammin rahoitusosuudeksi jäi 20 prosenttia. Hämeenlinnan kaupunki kustansi katosten asentamisen ja pohjatyöt.

– Sopimuksen mukaan klubi hankki katokset, kaupunki asensi ne ja niiden hoitaminen ja huolto jää Ely-keskuksen vastuulle. Kaupunkirakenteessa oltiin tyytyväisiä siihen, että huolto jää Elylle ja kaupungille tuli ainoastaan asennuskustannukset, Kari Kääriä kertoo.

Pysäkkikatoksille valittiin tarkoituksella sopivan neutraali väri. Mitään ylimääräisiä koristeita niihin ei ole tulossa. Lupa on ainoastaan A4-kokoiselle kunniatauluille, joista tulee selviämään katosten rahoittajat.

– Kokonainen vuosi siinä meni, että saatiin katokset valtatielle. Nyt voidaan huokaista, että homma on tehty ja odotellaan vaan laskua katosten toimittajalta, Kari Kääriä sanoo.