13.8.2019 klo 08:02
Uutinen

Hattula on alkuvuoden priimus

Yritysten perustamistahti on pysynyt hyvänä Kanta-Hämeessä. Ensimmäisen vuosipuolikkaan aikana maakuntaan kätilöitiin yhteensä 434 uutta yritystä. Kaikkiaan viisi kantahämäläistä kuntaa lisäsi yritysmääräänsä alkuvuonna.

Perustettujen yritysten määrä jatkoi kasvuaan ja lisäystä viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna tuli kuusi yritystä.

– Uskoa tulevaan maakunnassa löytyy, Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka toteaa.

Alkuvuonna yrityksiä lopetettiin viime vuotta enemmän. Tilastojen siivoamisen vuoksi vertailu onkin vähintään tulkinnan varaista. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) muistuttelee kehotuskirjeillä yrityksiä, joilla tilinpäätöksen toimittaminen on viivästynyt. PRH voi poistaa toimivankin yrityksen kaupparekisteristä, jos yritys ei ilmoita tilinpäätöstään eikä yrityksen määräämiselle selvitystilaan ole edellytyksiä. PRH:n mukaan kehotuskirjeitä on jaksotettu tänä vuonna tasaisesti, mutta kokonaismäärässä ei ole merkittävää muutosta aikaisempaan.

Lopettaneiden määrästä huolimatta, maakunnan yrityskanta kasvoi tammi-kesäkuussa 43 yrityksellä. Hattula loisti maakuntamme tilastojen priimuksena 19 yrityksen nettolisäyksellä.

– Viime vuonna tilastojen siivouksia tehtiin erityisesti kolmannella vuosineljänneksellä. Jäädään katsomaan, jatkuuko positiivinen vire myös tilastojen valossa, Haukka aprikoi.

Kunta muutos prosentteina määrän muutos

Hattula

3,8 %

19

Jokioinen

2,4 %

6

Hämeenlinna

1,2 %

38

Tammela

1,1 %

4

Hausjärvi

0,2 %

1

Janakkala

0,0 %

0

Loppi

-0,5 %

-2

Forssa

-0,8 %

-7

Riihimäki

-0,8 %

-9

Ypäjä

-2,2 %

-3

Humppila

-2,8 %

-7

Kanta-Häme

0,5 %

43

Yritysten määrän muutos 1.1.-30.6.2019. Lähde PRH, muokannut Hämeen Yrittäjät