22.8.2019 klo 14:57
Uutinen

Yksinyrittäjäkysely: Nuoret yksinyrittäjät hakevat voimakasta kasvua

Palvelualalla toimiva korkeakoulutettu toiminimiyrittäjä, joka ansaitsee korkeintaan 2000 euroa kuukaudessa, mutta hakee kasvua. Työviikko on yli 40 tuntinen ja lomaa pari viikkoa vuodessa.

Siinä on suomalainen keskivertoyksinyrittäjä, käy ilmi Suomen Yrittäjien Yksinyrittäjäkyselystä, johon vastasi lähes 2000 yksinyrittäjää.

Yksinyrittäjyyden yleistyminen on ollut työ- ja yrityselämässä 2000-luvun merkittävin trendi. Vuosituhannen alussa yksinyrittäjiä oli Tilastokeskuksen mukaan 123 000 ja viime vuonna jo 182 000. Suomen Yrittäjien jäsenistä noin 58 prosenttia on yksinyrittäjiä.

Suomen Yrittäjien tuoreen Yksinyrittäjäkyselyn perusteella palvelusektori on yksinyrittäjille selkeästi yleisin toimiala. Vastanneista lähes kolme neljästä ilmoittaa toimivansa palvelualalla. Yleisin yritysmuoto yksinyrittäjillä on toiminimi, mutta osakeyhtiöiden osuus on noussut verrattuna kolme vuotta sitten tehtyyn kyselyyn.

Jo yli puolella yksinyrittäjistä on ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa suoritettu tutkinto. Osuus nousi hivenen edellisestä, kolme vuotta sitten tehdystä kyselystä.

90 prosenttia nuorista yksinyrittäjistä haluaa kasvattaa yritystään

Yksinyrittäjien kasvuhalukkuus on säilynyt korkealla tasolla, sillä 67 prosenttia vastaajista ilmoittaa tavoittelevansa kasvua tai pyrkii kasvamaan mahdollisuuksien mukaan. Erityisen voimakasta kasvuhalukkuus on alle 35-vuotiaiden yksinyrittäjien joukossa: heistä 90 prosenttia ilmoittaa tavoittelevansa kasvua. Toimialojen välillä kasvuhalukkuus on korkeinta kaupassa, jossa kasvua tavoittelee noin kolme neljästä vastanneesta.

Tärkeimpinä kasvun keinoina yksinyrittäjät mainitsevat verkostoitumisen kumppaneiden kanssa, uusien tuotteiden tai palveluiden lanseeraamisen ja työntekijän palkkaamisen.

Miksi osa yksinyrittäjistä ei kasvata yritystään?

– Syitä on useita: Yritystoiminta henkilöityy yrittäjään itseensä, eikä omaa työaikaa voi rajattomasti lisätä. Lisäksi työllistäminen koetaan kalliiksi ja riskialttiiksi, toimialapäällikkö Mika Hämeenniemi Suomen Yrittäjistä sanoo.

Ne vastaajat, joilla oli joskus ollut työntekijä, kokivat työllistämisen riskin ja kalleuden yrityksen kasvua rajoittaviksi tekijöiksi useammin kuin ne vastaajat, jotka olivat toimineet koko ajan yksin.

– Kokemus ei ole tullut tyhjästä. Työmarkkinarakenteilla on merkittävä ohjaava vaikutus siihen, halutaanko työtä yrityksissä teettää työsuhteessa vai toimeksiantona vai jätetäänkö työ tekemättä kokonaan. Päättäjien kannattaa helpottaa työllistämistä, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén lisää.