Etsi

Yrittäjyys
Tiedote

”Kauan katsoin, katsoin ja ajattelin”

Hämeen Yrittäjät ja paikallisyhdistys Jokioisten Yrittäjät palkitsivat Höyrywelho Osakeyhtiön yrittäjän, Juha-Pekka Viitasen, Jokioisten vuoden yrittäjänä. Palkinto luovutettiin Jokioisten ja Ypäjän yhteisessä Yrittäjäjuhlassa lauantaina.

Juha-Pekka Viitanen kuvailee yrittäjäksi ryhtymistään Akselin ja Elinan häävalssin sanoin, mietintäaika oli pitkä. Viitanen ehti toimia Jokioisten museorautatiellä junien parissa 26 vuotta vapaaehtoisena talkoolaisena. Harrastuksensa kautta hän huomasi, että nostalgiakoneille sekä niiden kunnossapidolle ja korjaukselle oli kysyntää.

Pitkään asiaa puntaroituaan Viitanen rohkeni viisi vuotta sitten ryhtyä yrittäjänä tarjoamaan erikoiskoneiden korjaus- ja kunnostuspalvelua. Hän on suorittanut alikonemestarin tutkinnon ja pätevöitynyt höyrylaitteiden käyttöön ja kunnossapitoon.

Vaimo Nea Viitanen kertoo, että Höyrywelhon työmaat ovat kuljettaneet miestä akselilla Lapin Sallasta Viron Tarttoon. Nea Viitanen itse työskentelee Forssassa Parmarine Oy:n talouspäällikkönä. Hän on mukana Höyrywelhon toiminnassa vastaten yrityksen taloushallinnosta.

Höyrykoneiden osaajia ei ole Suomessa montaa ja koulun penkillä ei alalle pätevöidytä. Juha-Pekka Viitanen pitää itseään käsityöläisenä. Hän miettii, että perinteisellä kisälli-menetelmällä osaamista voisi siirtää.

- Tässä työssä ei saa olla hermoja lainkaan, kisällinkin pitäisi olla sellainen, jolla ei ole hermoja, Viitanen pohtii.

Höyrywelhon hallissa on jykevä omavoimaisesti liikkuva höyrykone eli höyrytraktori. Tällaisia Sawer Massey -vetokoneita on maailmassa vain kaksi. Kyseinen yksilö päätyi hollantilaiselta keräilijältä osina Jokioisille. Viitanen on kunnostanut ja koonnut konetta käyttökuntoon pikkuhiljaa muiden töiden ohella. Nyttemmin Sawer Massey on siirtynyt suomalaisen keräilijän omaksi.

- Teen keräilijöille kunnostustöitä täytetöinä, silloin kun ehdin. Se tulee työn teettäjälle näin edullisemmaksi, kun työllä ei ole kiire.

Höyrywelhon asiakkaina on nykyaikaisista prosessilaitoksista Adven Oy:n Jokioisten lämpölaitos ja Artic Milkin meijeri. Höyrywelho huoltaa ja kunnostaa näitä laitoksia ja niiden höyryjärjestelmiä.

Vanhoja höyrymasiinoita edustavat asiakaskunnassa erikoismuseot, kuten Suomen maatalousmuseo Sarka, Suomen Rautatiemuseo, Museokeskus Vapriikki sekä Fiskarsin museo.

Joskus korjaus on pienestä kiinni. Vanhan kaskun mukaan korjaus lekalla kestää vain hetken, mutta kallis laskutus perustuu siihen, että tietää mihin iskee. Viitanen todistaa tämän todeksi.

Hän kertoo anekdootin, miten hänet hälytettiin pikavauhtia Puumalaan. Höyrylaivan piti lähteä piakkoin risteilylle, mutta höyrykattilassa oli vuoto. Viitanen katseli ja kuulosteli hetken ja iski vasaralla yhtä niittiä kattilan kyljessä niin kovaa kuin pystyi. Vuoto lakkasi.

- Kattilaa oli koepaineistettu kylmällä vedellä, jolloin niitit olivat hieman eläneet, hän selittää.

Höyrykoneiden kattilat kootaan edelleen niittaamalla, ja putkiliitokset tehdään manklaamalla. Hitsausta ei näiden koneiden kokoamisessa käytetä.

Nea Viitanen kuvailee miehensä työtä visuaaliseksi, työ vaatii mielikuvitusta, pitää osata nähdä miltä kone näyttää valmiina ja toimivana.

 

Faktaa

Höyrywelho Osakeyhtiö Oy

  • Yrittäjä: Juha-Pekka Viitanen
  • Perustettu: 2014
  • Työntekijöitä: 1
  • Liikevaihto: 110 000 €
  • Toimiala: Erikoiskoneiden korjaus ja kunnostus
  • Toimialue: ”Sallasta Tarttoon”
  • Muuta: Jokioisten vuoden yrittäjä 2019.