Etsi

Yrittäjyys

Kokonaisvaltaista rakentamispalvelua kuin itselle tehden

Hämeen Yrittäjät ja paikallisyhdistys Tammelan Yrittäjät palkitsivat yrittäjät Anne ja Teemu Valkaman Valkaman Rakennetyö Oy:stä Tammelan vuoden yrittäjänä. Palkinto luovutettiin Tammelan yrittäjäjuhlassa lauantaina.

Valkaman Rakennetyö Oy on vuonna 2004 perustettu rakennusalan yritys. sen asiakaskuntaa ovat liikeyritysten lisäksi muun muassa kunnat, vakuutuslaitokset, pankit, taloyhtiöt sekä yksityiset henkilöt. Toiminta-alue kattaa koko Etelä-Suomen painottuen Forssan seutuun. Yrityksen palveluksessa on noin 15 rakennusalan ammattilaista. Rakennusurakat toteutetaan pääosin omalla henkilökunnalla.

Yrityksen toiminta on painottunut viime vuosina kahteen tärkeään osa-alueeseen. Toinen niistä on omakotitalojen rakentaminen ja toinen yksityishenkilöiden ja taloyhtiöiden teettämät kattoremontit.

Valkaman Rakennetyö Oy:n tavoitteena on pystyä toimittamaan asiakkaalle laadukkaita kokonaisvaltaisia rakentamispalveluita. Uudisrakentaminen on viime aikoina ollut Forssan seudulla vähäistä, joten työmaat on ensisijaisesti löydettävä korjausrakentamisesta.

– Toteutamme työt asiakkaan toivomalla tavalla joko ”avaimet käteen”- periaatteella tai pienempinä kokonaisuuksina. Meille on tärkeää, että lopputulos miellyttää asiakasta ja että jokainen työvaihe on tehty säädösten ja laatuvaatimusten mukaisesti. Asiakaspalautteen ja työssä tehtyjen huomioiden pohjalta kehitämme toimintaamme jatkuvasti, yrittäjä Teemu Valkama sanoo.

Valkaman Rakennetyö on lisännyt kattoturvatuotteiden ja peltien valikoimaa ja myyntiä asiakkaille suoraan toimitiloistaan.

Valkaman Rakennetyön erityisosaamista on konesaumattujen peltikattojen tekeminen. Tämä takaa pääsyn erikoisempiin korjausrakentamiskohteisiin. Yhteistyötä on tehty esimerkiksi Museoviraston ja perinnerakentamiseen erikoistuneiden yritysten kanssa.

Nykyisiin toimitiloihin Forssan Lunttilaan yritys muutti vuonna 2008. Tänä vuonna valmistunut laajennus kasvatti yrityksen toimitilat 300 neliömetristä 700 neliömetriin. Laajennuksessa saatiin yritykselle lisää tuotanto- ja varastotilaa sekä tarpeelliset toimisto- ja asiakaspalvelutilat.

- Minäkin pääsin hallin pihalla olleesta parakista sisätiloihin, yrittäjä naurahtaa.

Teemu Valkaman tavoite on, että yrityksen ammattilaisten työnjälki puhuu puolestaan.

- Työt teemme niin kuin itselle tekisimme. Tyytyväinen asiakas, joka kertoo meistä eteenpäin, on paras markkinointikanava.

Teemu Valkama tykkää tehdä töitä monipuolisesti ja hän syttyy haasteista.

Siinä oppii, kun tekee vaikeimpiakin asioita, eikä mene aina helpoimman kautta. Hän kertoo periaatteen olleen hänen koulunsa alalle.

- Olen aina työmailla ottanut haasteen vastaan ja hoitaakseni ne vaikeimmatkin työt, se opettaa.

 

Fakta

Valkaman Rakennetyö Oy

  • Perustettu: 2004
  • Yrittäjä: Teemu Valkama ja Anne Valkama
  • Työntekijöitä: 15
  • Liikevaihto: 1,1 M€
  • Toimiala: Asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen
  • Toimialue: Etelä-Suomi