Etsi

Kansainvälistyminen

Investoinnit tuovat kansainvälisiä tapahtumia Ypäjälle

Ypäjälle rakennetaan kansainväliset vaatimukset täyttävä islanninhevosten kilpailuareena. Ensi vuonna areenalla kisataan Suomen mestaruuksista, jatkossa myös kansainvälisistä titteleistä.

− Rata-alueen myötä Suomi nousee kansainväliselle tasolle islanninhevosurheilussa. Hankkeen tavoitteena on mahdollistaa tulevaisuudessakin monipuolinen ja vakiintunut islanninhevosten kilpailu- ja harrastustoiminta, kertoo ratahanketta vetävä Annastiina Jäppinen Suomen Islanninhevosyhdistyksestä.

Uuden rata-alueen lähitulevaisuuden merkittävin tavoite on saada islanninhevosten vuoden 2022 PM-kilpailut Suomeen. Ensimmäinen merkittävä kansainvälinen tapahtuma uudella alueella on kesällä 2021. 

Islanninhevosyhdistys kartoitti muutamia vaihtoehtoja uuden areenan sijainnista Suomessa. Päätös rakentaa rata nimen omaa Ypäjälle ratkesi mm. kunnan ja Hevosopiston kiinnostuksesta lähteä hankkeeseen mukaan.

– Olemme Ypäjällä todella hyvillämme siitä, että Suomen Islanninhevosyhdistys valitsi Suomen virallisen hevospitäjän uuden rata-alueensa sijoituspaikaksi. Ypäjällä on tavoitteellisesti luotu hevosurheiluun sopivia alueita sekä mahdollisuus toimia yhtenä kokonaisuutena riippumatta tapahtumasta tai asumisesta hevosen kanssa, kertoo Ypäjän kunnanjohtaja Riikka Riihimäki.

 

kuvateksti:

SM-voittaja 2019 ja MM-kisojen 4. sija 2019, nuoret Gerda-Erika Viinanen & Svala frá Minni-Borg, SM-voittaja 2019, seniorit Guðmundur Sigurbjörnsson‎ & Gimmstein frá Hennum, Hevosopiston Pirkko Herd, SM hopea 2019, seniorit Jenni Kurki & Sólfari frá Réttarholti, Ratahankkeen koordinaattori Annastiina Jäppinen