3.12.2019 klo 13:54
Uutinen

Wanted: Vuoden Nuori Yrittäjä 2020 – ilmoita oma ehdokkaasi mukaan kilpailuun!

Nuorissa yrittäjissä on tulevaisuus ja taas on aika etsiä valtakunnallisella kilpailulla Vuoden nuorta yrittäjää. Maakunnallisesti nuoria yrittäjiä on palkittu vuodesta 1999. Olisiko nyt aika tuoda voittopokaali myös Hämeeseen?

Suomen Yrittäjät etsii jälleen valtakunnallisella kilpailulla Vuoden nuorta yrittäjää. Kuka tahansa voi ilmoittaa palkitsemisen arvoisen nuoren yrittäjän mukaan kilpailuun 14.2.2020 mennessä. Kilpailua on järjestetty vuodesta 1998. Kaikki tulleet ilmiannot ehdokkaista välitetään alueen yrittäjäyhdistykselle, joka ottaa sen huomioon virallisessa ehdokasasettelussa.

Kilpailuun ehdotettavan nuoren yrittäjän on oltava korkeintaan 36-vuotias. Yrityksen on pitänyt toimia vähintään kolme vuotta. Yrittäjä voi olla myös yrityksen jatkaja. Kilpailuun haetaan yrittäjiä, jotka ovat olleet menestyneitä ja innovatiivisia omalla alallaan.

– Olemme palkinneet vuoden nuoria yrittäjiä maakunnallisesti 90-luvun lopusta. Valtakunnan pystiä ei tällä saralla ole vielä Hämeeseen saatu. Joten eiköhön korjata tuo asia ja ilmoita tuntemasi nuori yrittäjä mukaan kilpailuun, Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka vinkkaa.

Valtakunnan Vuoden nuori yrittäjä paljastetaan Nuorten Yrittäjien Get Together -tapahtumassa Rantasalmen Järvisydämessä 15.5.–16.5.2020.

Hämeessä Vuoden Nuori Yrittäjä-palkittuja:

1997 Teemu Sirén, Kuljetuspalvelu Teemu Sirén Oy

1999 Riikka Raski, Tournee Häme-Matkat Oy

2001 Marko Nybacka, Levatrans Oy

2003 Nina Sulkanen-Sipilä, Kielokuva

2007 Riku ja Anssi Reunanen, Kotipalvi Oy

2009 Ville Salminen, Salmisen Puutyö Oy

2011 Rami Aaltonen, Mediatavast Oy

2012 Henry Varha, Hemiva Installation Oy

2013 Jari Anufrijeff, Nethit Oy

2016 Amanda Tyvi, T.Amanda Oy

2017 Markus Friman, Riihimäen teollisuuspalvelu Oy

2018 Eerik Säkkinen, Järki-Saneeraus Oy

2019 Jarkko Kurvinen, Plutoni Oy

Pääset ilmoittamaan oman ehdokkaasi mukaan kilpailuun, painamalla tästä!