18.12.2019 klo 12:37
Uutinen

Kehittäjät käsi kädessä kohti ulkomaita

Kanta-Häme on vahvasti kotimarkkinavetoinen aluetalous. Maakuntien välisessä vertailussa Häme löytyy läheltä listojen peräpäätä. Petrausta on tosin tapahtunut päättyvällä vuosikymmenellä. Muutosvauhti ei silti tyydytä alueen kehittämisyhtiöitä.

Joka viidennellä kantahämäläisellä yrityksellä on toimintaa ulkomailla. Valtaosalle ulkomaat tuovat kuitenkin vähän liikevaihtoa. Syksyn pk-barometrin mukaan 53 prosentilla yrityksistä viennin osuus liikevaihdosta on alle 9%.

Pienet luvut näyttäytyvät alueen kehittämisyhtiöille tekemättömänä työnä ja hyvänä kehittämisen mahdollisuutena. Linnan Kehitys haki asiaan maakunnallista hanketta, jota Hämeen liitto sitoutui rahoittamaan. Myös Riihimäki, Janakkala ja Forssa lähtivät Hämeenlinnan rinnalle kehitystyöhön.

– Meille tämä on mieleinen ja tärkeä hanke. Tämä lähtee käytännön tarpeista, siitä mitä yritykset tarvitsevat, kiteyttää Hämeen liiton kehittämispäällikkö Marko Mälly.

Yhteiskehittämistä yritysten kanssa

Hankkeen tavoitteena on kehittää maakunnan tasolla tarjottavia palveluita, jotka ovat kaikkien yrityksien käytössä. Yritysten kasvua haetaan kansainvälisen liiketoiminnan kautta.

– Hankkeen aikana toteutamme nopeita yrityspilotteja. Yrityksillä on hankkeessa tärkeä rooli, joten kaikkia kiinnostuneita yrityksiä pyydetään jo tässä vaiheessa ottamaan yhteyttä minuun tai muihin hankkeen vastuuhenkilöihin, kannustaa tiimipäällikkö Anastasia Kanervisto Linnan Kehityksestä

Kehitystyötä ovat ohjaamassa myös Hämeen Yrittäjät, Kauppakamari sekä Hämeen ELY verkostoineen.

Kommentteja seuduilta:

”Koemme tämän projektin kahdeksi suurimmaksi hyödyksi kansainvälistymisen oppien jakamisen ja jatkossa kaiken siihen liittyvän tiedon helpomman löytymisen. Näyttää myös siltä, että on koittanut avoimen yhteistyön aika kaikilta osin”

elinkeinopäällikkö Marco Hautakoski, Riihimäen tilat ja kehitys Oy

” On tärkeää, että hyöty kohdistuu suoraan loppuasiakkaaseen eli alueen yrityksiin. Hanke on tärkeä, jotta alueella sijaitsevat yritykset saavat jatkossa yhtenäisen ja tasalaatuisen palvelun riippumatta siitä, missä se sijaitsee.”

yrityskehittäjä Ria Laurila, Janakkalan kunta

”Kansainvälisyys on näkynyt vahvasti Forssan seudulla aikanaan suurten rakennustuoteyritysten kautta. Nyt etsitään uutta tulokulmaa yritysten omista lähtökohdista. Esimerkiksi kiertotalous mahdollistaa seudun ja koko maakunnan vahvan profiloitumisen”

kehitysjohtaja Hannu-Heikki Saarinen, Forssan Yrityskehitys Oy

kuva:

Anastasia Kanervisto (vas), Mia Laurila, Minna Takala, Marco Hautakoski, Hannu-Heikki Saarinen ja Marko Mälly luotsaavat hämäläisellä kehittämishankeella yrityksiä kv-markkinoille: kuva Juha Haukka