20.1.2020 klo 11:59
Uutinen

Hovioikeus kumosi tuomion työsyrjinnästä

Helsingin hovioikeus hylkäsi joulun alla annetulla tuomiolla työnantajaa vastaan nostetun syytteen työsyrjinnästä. Helsingin käräjäoikeus oli ratkaissut asian vuotta aikaisemmin työntekijän hyväksi. Prosessi kesti yhteensä lähes kolme vuotta.

Tapauksessa työntekijä oli palaamassa keväällä 2016 töihin oltuaan pitkällä perhevapaalla vuodesta 2010. Hän tiedusteli esimieheltään mahdollisuutta osittaiseen hoitovapaaseen. Esimies kertoi, että työtehtävät olivat vähentyneet olennaisesti ja hänen kanssaan käydään henkilökohtaiset yt-neuvottelut. Neuvottelujen päätteeksi perhevapaalta palaava työntekijä irtisanottiin taloudellisella ja tuotannollisella perusteella.

Työntekijän perhevapaan aikana yrityksessä oli tapahtunut isoja organisaatiomuutoksia ja liikevaihto oli pienentynyt huomattavasti. Käräjäoikeus oli 2018 annetussa tuomiossaan todennut, että yrityksellä on sinänsä ollut perusteet irtisanoa yksi henkilö. Käräjäoikeuden mielestä perusteet irtisanomiselle olivat kuitenkin syrjiviä.

Työntekijän paluusuoja on vahva

Hovioikeus katsoi, että yhtiö on työn vähennyttyä voinut järjestää työt siten, että irtisanottavan henkilön aikaisemmat työtehtävät siirretään jäljellä oleville työntekijöille. Vastaaviin tehtäviin jääneet työntekijät olivat kokemuksensa ja osaamisensa perusteella perhevapaalla ollutta sopivampia jäljelle jääneisiin tehtäviin. Hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että irtisanominen olisi johtunut sukupuoleen perustuvasta perhevapaan käytöstä tai halukkuudesta osittaiseen hoitovapaaseen.Työsuojelulakimies Anna Tiainen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että työntekijän paluusuoja on Suomessa hyvin vahva.

– Työsopimuslain mukaan työntekijällä on oikeus palata perhevapaalta ensisijaisesti aikaisempaan työhönsä. Työnantajalla on velvollisuus huolehtia paluusuojan toteutumista pitkänkin perhevapaan aikana.

– Perhevapaa ei ole este järjestellä työtä ja tehtäviä uudelleen. Työnantajan tulee olla asiassa kuitenkin tarkkana. Suosittelemme aina kääntymistä HR-asiantuntijoiden tai neuvontalakimiestemme puoleen, ennen minkään tasoisten toimenpiteitten aloittamista, Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka suosittaa.

(Helsingin hovioikeuden tuomio, asianumero R 18/2268)