Etsi

Emergency banner

Korona

Forssan seudulla ratkaisuja suojainpulaan

Forssan seudulla keksittiin nopeasti ratkaisu vanhuspalveluiden kasvosuojainpulaan, kun seudun hyvinvointikuntayhtymä ja paikallinen elinkeinoyhtiö yhdistivät voimansa.

Forssan seudun esimerkki kertoo toimintamallista, jota pyritään jatkossa soveltamaan koko maakunnan alueella. Suojainpulaa voidaan ratkoa onnistuneesti paikallisella toiminnalla.

– Vanhuspalveluiden palvelualuejohtaja soitti minulle ja pyysi apua vanhuspalveluiden hengityssuojainpulaan. Otin haasteen vastaan ja lähdin kontaktoimaan paikallista yritysverkostoa ja mahdollisia tekijöitä, kertoo Forssan Yrityskehityksen toimitusjohtaja Riikka Riihimäki.

Materiaaliselvitysten jälkeen alkoi projektitiimin kasaaminen. Ypäjäläinen ompelija Leena Teperi lähti nopeasti suunnittelemaan prototyyppiä, ja se saatiinkin valmiiksi parissa päivässä. Malli hyväksytettiin FSHKY:llä ja suojaimien valmistus alkoi saman tien. Ensimmäinen valmistettava erä on tuhansia kappaletta.

Työtä seudulle järkivihreällä ajattelulla

– Olemme nyt kartoittaneet kaikki seudun ompelijat ja ottaneet heidät listoillemme. Tieto näistä pestävistä suojavälineistä on kiirinyt jo muihinkin kuntiin ja nyt teemme työtä, että saamme yhdistettyä tilaajat ja tekijät, Riihimäki sanoo.

Suojaimet ovat yleensä kertakäyttöisiä ja niitä kuluu paljon. Nyt valmistettavat hengityssuojaimet ovat pestäviä eli ne on suunniteltu kestämään voimakkaan pesukäsittelyn.

– Samalla olemme saaneet monelle paikalliselle yrittäjälle töitä. Tästä Forssan seudun nopeudesta, ketteryydestä ja yhteen hiileen puhaltamisesta ei voi olla muuta kuin ylpeä, Riikka Riihimäki toteaa.

Vastaavanlaisesta yhteistyöstä kiinnostuneet yritykset voivat olla yhteydessä Hämeen Liittoon tai Hämeen Yrittäjiin. Aiheesta tarkemmin myös: Hämeessä huutava pula suojavarusteista >>