6.4.2020 klo 06:22
Uutinen

Nuorkauppakamari haastaa paikalliset auttamaan yrittäjiä

Hämeenlinnan Nuorkauppakamari haastaa paikalliset auttamaan yrittäjiä hädässä ja tekemään pieniä tekoja yrittäjien hyväksi koronavirusepidemian aiheuttamassa vaikeassa tilanteessa. Kampanjaan voi osallistua postaamalla kuvia ja tekstejä yrittäjiä ja yrityksiä tukevista teoista sosiaaliseen mediaan tunnisteella #tulevaisuuttaturvaamassa.

Järjestö haluaa auttaa paikallisia yrittäjiä vaikeassa tilanteessa ja muistuttaa kaikkia yritysten ja yrittäjien tärkeydestä ja auttamaan vaikeassa tilanteessa. Nuorkauppakamarin kampanja haastaa paikalliset vauvasta vaariin tukemaan yrityksiä hädän hetkellä ja näyttämään myös muille, miksi tukeminen on tärkeää.

– Haluamme muistuttaa kaikkia arjen pienistä valinnoista ja niiden merkityksestä koko yhteisöön. Paikallisten yrittäjien ja yritysten rooli ei rajoitu vain talouteen ja elinkeinoelämään, he ovat tärkeä tuki niin koulutukselle, lasten ja nuorten liikunnalle, huippu-urheilulle kuin kulttuurille, puheenjohtaja Simo Engbom Hämeenlinnan nuorkauppakamarista kannustaa.

Kampanjaa toteutetaan täysin vapaaehtoisvoimin ja sen tavoitteena on saada mukaan alueen toimijoita muistuttamaan yritysten ja yrittäjien merkityksestä koko Hämeen elinvoimaisuuteen.

– Meistä on tärkeää myös omalta osaltamme tukea yrittäjiä ja osallistua talkoisiin ja kannustaa ostamaan pieniltä toimijoilta, Hämeen Yrittäjien palvelupäällikkö Pauliina Hirviniemi toteaa.

Aihetunnisteella tehtyjä sosiaalisen median postauksia seurataan ja niitä jaetaan uudelleen. Yrittäjät suosittelee, että postauksia jaettaessa käytettäisiin myös aihetunnistetta #ostapieneltä.

Yllä mallikuva #tulevaisuuttaturvaamassa-kampanjan materiaalista

Jutun kuvateksti: Hämeenlinnassa huhtikuisena torstaina kello 16.20 ei ollut pulaa parkkipaikoista. Korona pakottaa yritykset etsimään uudenlaisia tapoja asiakkaiden kohtaamiseen.

Tutustu myös:

Hämeenlinnan Nuorkauppakamarin kampanjasivu>>>

Yrittäjien #Ostapieneltä-facebooksivu>>>