11.4.2020 klo 07:22
Uutinen

Yrittäjän uutisviikko 15: Kampaamo leikkaa kuluja ja pienillä teoilla haetaan suuria vaikutuksia

Työnantajayritykset ovat löytäneet koronatuet ja hakemuksia on sisässä satojen miljoonien eurojen edestä. Yli viisituhatta hämäläistä yksinyrittäjää odottaa vielä tarkempia tietoa heille suunnatun tuen hakemisesta. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että tuet ovat riittämättömiä.

Yksinyrittäjät odottavat luukkujen aukeamista

Kunnat saivat keskiviikkoiltana ohjeet yksinyrittäjille suunnatusta tuesta ja sen jakamisesta. Kunnat lupailivat tuen haun alkavan seuraavalla viikolla. ELY on puolestaan saanut jo kymmenentuhatta hakemusta alle kuusi henkilöä työllistävistä mikroyrityksistä. Viikonloppuun mennessä on ehditty tekemään parisataa päätöstä – käsittelemättä siis enää 9 800. Yksinyrittäjiltä tulevia hakemuksia ennakoidaan tulevan vähintään 50 000 ja niitä pelätään tulevan yli satatuhatta. Siksi hakemusruljanssi hoidetaan yrityksen sijaintipaikan kunnan kanssa.

Kanta-Hämeessä on 5786 yksinyrittäjää. Heille suunnatun tuen haku käynnistyy viikolla 16.

Lue yksinyrittäjätuesta

Kampaamoyrittäjä leikkaa hiuksia ja kuluja

Hanna Vuoriselle talous tuottaa haasteita, mutta se on toistaiseksi hallinnassa. Toimintaa on siinä määrin, että tilanteeseen sopeutetut kulut saadaan hoidettua. – Aloitin oman toimintani syvimmässä lamassa vuonna 1994. Silloin oli tuoleilla ajoittain tyhjempää kuin nyt. Tämän hetken tilanteessa minulla asioi 2-4 asiakasta päivittäin ja luppoaikaa on hyödynnetty esimerkiksi tavarantoimittajien sekä oman toimialamme verkkokoulutuksissa Vuorinen kuvailee tilannetta. Lue koko juttu tästä >>

Hanna Vuorisen Parturi-Kampaamo Jade ottaa edelleen vastaan asiakkaita Lammilla

Lue myös – yrittäjät kertovat:

Pieniä tekoja – suuria vaikutuksia

Nuorkauppamari haastaa auttamaan yrittäjiä ja tekemään pieniä tekoja yrittäjien hyväksi. Kampanjaan voi osallistua postaamalla kuvia ja tekstejä yrittäjiä ja yrityksiä tukevista teoista aihetunnisteella #tulevaisuuttaturvaamassa.

– Haluamme muistuttaa kaikkia arjen pienistä valinnoista ja niiden merkityksestä koko yhteisöön. Paikallisten yrittäjien ja yritysten rooli ei rajoitu vain talouteen ja elinkeinoelämään, he ovat tärkeä tuki niin koulutukselle, lasten ja nuorten liikunnalle, huippu-urheilulle kuin kulttuurille, puheenjohtaja Simo Engbom Hämeenlinnan nuorkauppakamarista kannustaa.

Katso myös vastaavia sivustoja