27.5.2020 klo 21:24
Uutinen

Työttömyys iski kolmekymppisiin naisiin

Työttömyys on lähes tuplaantunut vuoden takaiseen verrattuna. Korona on kurittanut naisvaltaisia aloja, erityisesti palvelu- ja myyntityötä tekeviä. Hämeessä naisten työttömyys onkin kasvanut lähes kaksi kertaa enemmän kuin miesten.

Huhtikuun lopussa Kanta-Hämeessä oli lähes 11 000 työtöntä työnhakijaa. Kasvu vuoden takaiseen oli hurjat 67 prosenttia. Ennen koronaa Hämeen paras työllisyystilanne oli Riihimäen seudulla. Nyt työttömyysluvut kasvavat eniten juuri siellä. Riihimäellä ja Lopella työttömyys lähes tuplaantui kuin taas lounaisessa Hämeessä nämä synkät luvut jäivät puoleen naapureistaan.

Naisten työttömyys on kasvanut 90 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna ja 35-39 vuotiaiden ikäryhmässä jopa 103 %. Ammattialoista työttömien määrä lisääntyi eniten palvelu- ja myyntityöntekijöiden ammattiryhmissä, joissa työttömien määrä kasvoi peräti 117 %.

Kovista kasvuluvuista huolimatta Hausjärvellä (9,1 %) ja Lopella on koko ELY-alueen matalin työttömyysaste. Kanta-Hämeen korkeimmat luvut löytyvät puolestaan Hämeenlinnasta ja Forssasta (15,3 %). Lähde Hämeen ELY-keskus

Lomautusten määrä on jatkanut kasvua toukokuussa, mutta selvä muutos on nähtävillä.

– Huhtikuun lopun tilastolukuihin verrattuna lomautettujen määrä on Hämeen TE-toimistossa tällä hetkellä noin 1 000 suurempi. Lomautettujen työnhakijoiden määrä ei kuitenkaan ole kasvanut enää suuresti viime aikoina, Hämeen TE-toimiston johtaja Eija Mannisenmäki kertoo.

Hämeen TE-toimistoon on ilmoittautunut työnhakijaksi lähes 3 000 yrittäjää. Yrittäjien työttömyysturvaa koskeva lausuntojono on lähtenyt purkautumaan resurssien uudelleen kohdistamisen jälkeen. Tällä hetkellä yrittäjien sosiaaliturvaa koskevia lausuntoja annetaan noin 150 päivässä.

Aiheesta lisää: