2.6.2020 klo 10:45
Uutinen

Pankissa lyhennysvapaat työllistäneet ja rahoitustarpeet lisääntyneet

Tapasimme OmaSp:n palvelupäällikkö Anu Iso-Kokkila-Vähäsen torikahveilla 1.6. Tiedustelimme, miten pankkiala oli pärjännyt koronakevään puristuksessa.

– Meillä on ollut valtava kiire koko kevään. Konttorien aukioloaikoja on jopa pidennetty väliaikaisesti. Turvavälit, tiukka hygienia ja pleksit asiakaspalveluun otettiin maaliskuussa käyttöön. Asiakasmäärät eivät vähenneet vaan avuntarve kasvoi. Peruskassapalvelujen suhteen on ollut hieman hiljaisempaa, kertoo Anu Iso-Kokkila-Vähänen.

– Yritysasiakkaiden rahoitustarpeet ja lyhennysvapaiden pyynnöt lisääntyivät. Jonkin verran on kysytty lainoja Finnveran takauksella, mutta pääasiallisesti olemme myöntäneet yritysluottoja Euroopan Investointirahaston EaSI-ohjelman takaamana, ainoana pankkina Suomessa. Se on samantyyppinen kuin Finnveran malli, mutta maksuehdot ovat myönteisemmät. Jos yrityksen asiat ovat muuten kunnossa, ei lainansaannille ole ollut esteitä, toteaa Iso-Kokkila-Vähänen.

Yrittäjän apuna nopeilla päätöksillä

Lyhennysvapaita ovat kevään aikana anoneet niin yritykset kuin yksityisasiakkaat normaalia enemmän. Hämeenlinnan konttori sai käsittelykuormaan apua Lahden väeltä.

– Tämä yhteispeli toimi, sillä lyhennysvapaita ja luottopäätöksiä olemme pystyneet antamaan nopeasti, keskimäärin parissa päivässä. Sillä luulisi olevan pk-yrittäjällekin merkitystä, arvelee Iso-Kokkila-Vähänen.

Asuntolainamarkkinat ovat OmaSp:ssä maalis-toukokuussa pysyneet melko stabiilina ja kesää kohden jopa vilkastuneet. Sijoittajia Iso-Kokkila-Vähänen on kehoittanut pitkin kevättä laittamaan ostohousut jalkaan.

– Erityisesti mökkikauppa on kiihtynyt. Uudet lainoitustarpeet työllistävät jatkuvan tasaisesti. Lainan myöntämisperusteissa ei sinänsä ole politiikka muuttunut.

– Säästämis- ja sijoittamistuotteissa on ostajan ajat niille, joilla on siihen mahdollisuus. Koronan aikana on kannattanut ehdottomasti ostaa, ei niinkään myydä.

Monet yritykset ovat koronakevään aikana joutuneet hakemaan myönnytyksiä ja lisämaksuaikaa monille säännöllisille kuluille, kuten esimerkiksi YEL-maksuihin ja toimitilavuokriin sekä lainanlyhennyksiin. Onko syksyllä maksun paikka?

– Pankin näkökulmasta ei luottokuorma ainakaan lisäänny normaalista, sillä pääoman lyhennykset jatkuvat maksuohjelman mukaan. Jos erityisiä maksuvaikeuksia tulee, neuvottelemme tapauskohtaisesti, pitäisikö lyhennysvapaita jatkaa tai tarvittaisiinko kassaan rahaa, esimerkiksi edellä mainitun EaSI-lainan muodossa, neuvoo Anu Iso-Kokkila-Vähänen.