21.6.2020 klo 08:48
Uutinen

Yrittäjän uutisviikko 25

Yrityksien palvelut ovat olleet levällään kuin kuuluisat Jokisen eväät. Juhannusviikolla kantahämäläisiä eväitä alettiin laittamaan yhteen pussiin. Samaan aikaan uusien yrityksien kätilöijät päättivät laajentaa omaa reviiriään myös omistajanvaihdoksiin.

Korona exit

Hämeen korona-exit hanke käynnistyi kesäkuun alusta. Työryhmä asetti tavoitteen, että epidemian jälkeen nousee esiin mahdollisimman monta voittajayritystä. Tämä mielessä työryhmä lähtee toteuttamaan pelikirjaa, jossa tuodaan apua arkeen, vähennetään konkursseja ja laaditaan toimiva suunnitelma haluttuun tulevaisuuteen. Selvitysmiehenä työryhmässä aloitti 1.6. Juha Haukka. Lue juttu tästä.

Juha Haukka aloitti selvitysmiehen tehtävässä kesäkuun alussa. Tehtävän hoidon ajan hän on vapaalla Hämeen Yrittäjien toimitusjohtajan tehtävästä, eli lokakuun loppuun saakka.

Lue myös

Omistajanvaihdokset Uusyrityskeskukseen

Kuivakoihin kevätkokouksiin tottuneille Uusyrityskeskus tarjoili myönteisen yllätyksen: Keskus ottaa omistajanvaihdokset osaksi palveluitaan. Rahoittajat ja sidosryhmät toteavat uudistuksen olevan luonteva ja tarpeellinen kehitysaskel. Uutta ei tarvitse säikähtää, sillä Uusyrityskeskuksen toiminnan perusta on jatkossakin yrityksen perustamisesta kiinnostuneiden ihmisten palveleminen ja siihen liittyvä neuvonta. Uusia painopisteitä ovat yrittäjyysvalmennus ja omistajanvaihdokset. Lue juttu kokonaisuudessaan tästä.

Hämeen Uusyrityskeskus aloittaa neuvontaa myös omistajanvaihdoksiin liittyen. Toimitusjohtaja Marko Ahtiainen lupaa, että henkilöstön ja asiantuntijoiden osaamiseen tullaan panostamaan.

ELYn tukipäätöstä saa odotella pari kuukautta

ELY-keskuksen pienyrityksille suunnatun koronarahoituksen haku päättyi maanantaina 8.6. Tukipäätöstä saattaa joutua odottamaan elokuulle saakka, sillä käsittelyajat ovat parin kuukauden luokkaa. Ja vaikka ELYn ja Business Finlandin koronatuet menivät säppiin on kuntien yksinyrittäjätuet, maaseutuyritysten, maatalouden ja kalatalouden tuet ovat edelleen haettavissa, samoin ravintoloiden tuet ja hyvitykset. Kustannustukikin on tuloillaan, joten elvytysrahaa on vielä jaossa. Lue tästä koko artikkeli.

ELYn koronatukea sai hakea työnantajayritykset, joissa työskentelee enintään viisi henkilöä. Kanta-Hämeessä 912 yritystä haki tukea 8.6. mennessä.