Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Puheenaihe

Jokioisten Museorautatie hakee uusia raiteita

Jokioisten Museorautatie on koronaepidemian takia joutunut perumaan suuren osan toiminnastaan ja suuntaakin katseet jo 50-vuotisjuhlavuoteen 2021. Tänä kesänä kausi alkoi toukokuun lopussa resiinavuokrauksella ja kesäkuun alusta avattiin asemakahvila.

Koronakevään seurauksena Jokioisten Museorautatiellä tilausjunaliikenne peruuntui kokonaan ja kesäkahvilan aukeaminen viivästyi. Museorautatietä ylläpitävä Museorautatieyhdistys on kokenut merkittäviä tappioita. Tänä kesänä Jokioisilla toiminta on ollut varsin hiljaista talkootoiminnan ja matkailijoiden suhteen. Talkoolaiset eivät ole päässeet rajoituksien vuoksi normaalisti toimimaan huhti-toukokuussa.

- Yhdistys ajautui taloudellisiin vaikeuksiin, koska kaikki odotetut kevään ja alkukesän tulot jäivät saamatta. Jokioisten kunta lainasi meille 40 000 euroa, jotta voimme aloittaa kesän ratatöiden tekemisen.1.6. alkaen olemme järjestäneet varainkeruukampanjaa, jolla on paikattumenetettyjä tuloja. Vaikka monenlaisia yhteiskunnan tukia oli olemassa, ei mitään voitu kohdistaa meille, sanoo Museorautatien Puheenjohtaja Marko Laine.

Kesä- ja heinäkuun tilausjunaryhmät peruivat tilauksensa sekä lisäksi kaikki kesän erikoistapahtumat peruuntuivat. Jokioisten Museorautatiellä oli tarkoitus toteuttaa yhdessä Karjalaseuran kanssa heinäkuun puolivälissä suuri Evakkojuna-tapahtuma, mutta tapahtuma on nyt siirretty vuodella eteenpäin. Muitakin tapahtumia kuten Minkiön Mobiilipäivä, sekä Minkiön Maalaistori on peruutettu. Tämä on näkynyt vuoden kokonaismatkustajamäärissä ja menetetyissä matkalipputuloissa.

- Uskomme, että Museorautatien resiinaretket ovat nyt tulleet paremmin tunnetuiksi ja toivomme retkien suosion jatkuvan myös tulevina vuosina. Myös itse Museorautatie tarvitsee lisää näkyvyyttä, miettii Laine.

Museorautatie huolehtii asiakkaistaan koronarajoitusten ollessa voimassa. Museojunaan on lisätty ylimääräisiä vaunuja viihtyvyyden ja turvavälien lisäämiseksi sekä avonaisia, niin sanottuja kesävaunuja on lisätty. Siivousta ja desinfiointia on myös lisätty liikennepäivän aikana.

Kaikista vaikeuksista huolimatta näkymät ovat positiivisia Jokioisten Museorautatiellä.

- Uskomme, että ihmiset löytävät nyt paremmin kotimaan matkakohteet ja samalla myös Museorautatien. Tarvittaessa, mikäli kysyntää riittää, saatamme järjestää lisäliikennöintiä syys-lokakuussa paikkaamaan kesän menetettyjä tuloja, Laine kertoo.