7.9.2020 klo 21:44
Uutinen

Kevään koronarahoitushakemuksia on vielä jonossa Kanta-Hämeessä

ELY-keskusten poikkeusrahoitus oli haettavana 31.3. – 8.6.2020, jona aikana hakemuksia jätettiin Kanta-Hämeessä yhteensä 912. Osa yrityksistä odottaa päätöksiä vielä syyskuun loppuun saakka. Myönnetyillä koronatuilla on tutkittu olleen myönteistä vaikutusta yritysten selviytymiseen.

Hakemusten käsittely on työllistänyt runsaasti ELY:n henkilöstöä ja lisää väkeä on palkattu hakemuskäsittelyyn. Hakemusaika päättyi jo kolme kuukautta sitten, mutta osa yrityksistä ei ole vieläkään saanut päätöstä.

Myönteisiin päätöksiin liittyvät maksatukset ovat edenneet lähes reaaliajassa. Maksatusten määrä kasvaa syksyllä ja suurimmillaan käsittelyjen odotetaan olevan loppuvuoden aikana. ELYssä uumoillaan, että kaikki yritykset eivät saa ennakkomaksettuja hankkeita toteutetuksi. Tämä tarkoittaisi tukien takaisinperintää.

– Hakemusten käsittely on ollut meille valtava voimanponnistus, sillä Hämeen ELY-keskuksessa käsitellään koko Etelä-Suomen hakemukset, eli myös Uudenmaan ja Kaakkois-Suomen hakemukset, kertoo Hämeen ELY-keskuksen E-vastuualueen johtaja Jarmo Paukku.

– Tavoitteena on saada kaikki hakemukset käsiteltyä vielä syyskuun aikana. Hyväksyttyjen hakemusten osuus on ollut 73% hakemusten lukumäärästä.

Kanta-Hämeessä kaupan toimiala oli suurin avustuksen kohderyhmä 2,03 milj. € kokonaissummalla. Teollisuuden osuus oli huomattavasti pienempi 1,29 milj.€ avustusmäärällä. Majoitus- ja ravitsemustoimialat ovat voineet saada yrityksen kehittämisavustusta, ja ravitsemisyritykset ovat voineet hakea myös erityistä hyvitystä toiminnan rajoittamisesta. Nämä avustukset yhteensovitetaan, joten näille toimialoille myönnetty kokonaisavustus nousee suurimpien tuensaajien joukkoon.

Tukipäätökset kunnittain Kanta-Hämeessä 4.9. tilanteen mukaisesti.